Tavallisia haaveita

0

”Jos haaveesi eivät pelota sinua, ne eivät ole tarpeeksi suuria” olen kuullut joskus sanottavan. Viime aikoina olen kuitenkin saanut itseni useammankin kerran kiinni haaveilemasta todella tylsistä ja arkisista asioista, ja se, jos joku pelottaa minua.

Kun olin alle kaksikymppinen, haaveeni olivat naiiveja ja villejä. Halusin kokea kaiken, ja maailma tuntui olevan auki. Haaveilin jättäväni Suomen ja pystyttäväni Rio de Janeiroon suloisen rantabaarin, koska miksipä ei. Haaveilin reissaamisesta, yhtenä päivänä autiolla saarella asumisesta ja toisena päivänä jossain suurkaupungissa leipomotuotteiden ja pakokaasun tuoksujen seassa seikkailemisesta. Jos nuoremmalta minulta olisi kysytty, mistä haaveilet, vastauksena ei olisi ollut ”kodista, johon mahtuisi kunnon sänky, piano ja oma paikka silityslaudalle”.

Kun opiskelijana muutin ensimmäistä kertaa omilleni 28 neliön vuokrayksiöön, en ymmärtänyt, mihin isompaa kämppää edes tarvitsee. Ei yhden ihmisen tarvitse omistaa niin paljon tavaraa, ajattelin.

Teimme ensimmäisenä opiskeluvuonna koulussa excel-harjoituksena oman elämämme budjetointia. Opettajamme kannusti meitä silloin miettimään, miten paljon meillä jäisi rahaa säästöön, jos saisimme pidettyä yhtä säästäväisen elintason vielä siinäkin vaiheessa, kun olemme joskus palkkatöissä. Silloin se tuntui itselle helpolta tavoitteelta, koska en kuvitellut ikinä haaveilevani mistään punaisesta tuvasta ja perunamaasta.

Nykyään aina välillä pelästyn, kun kuulen oman ääneni laukovan näitä ”tylsän” keskiluokkaisia haaveita milloin kenellekin tutulle. Lauseet ovat viattomia, kuten ”olisihan se kiva, jos olisi oma piha” tai ”no olisihan se kätevä, jos olisi erillinen työhuone”. Pelästyn, koska en tunnista näistä enää sitä samaa seikkailija-minua, jolle olisi riittänyt omaisuus, jonka saa kannettua rinkassa.

Tässä omassa pienessä aikuistumisen kriisissäni minua lohduttaa se, että pohjimmiltaan kyse on aina samasta haaveesta: haaveilemme mahdollisimman hyvästä elämästä. Se, mikä tuo hyvän elämän missäkin elämäntilanteessa, on sitten toinen juttu. Olen hyväksynyt, että haaveiden ei tarvitse olla spektaakkelimaisia ja pelottavan isoja. Erityisesti tässä maailman ajassa on ihan ok haaveilla tasaisuudesta, mukavasta arjesta, terveydestä ja pienistäkin ilon hetkistä.

Saana Viinikkala

toimittaja

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here