Urheiluseuroissa eletään melkein normaalisti

0
Pohitullin liikuntasalin puolelle pääsee eri reittejä, jolloin ryhmät eivät kohtaa.

Urheiluseuroissa on aloitettu syksy jännittävissä tunnelmissa. Juniorit ja vanhemmat ovat palanneet toimintaan, mutta jatkuvasti on taustalla jännitys, loppuuko kausi ennen aikojaan, kuten keväällä.

– USB:n toiminta on normalisoitunut korona-rajoitusten poiston jälkeen. Harjoitukset jatkuvat melkein normaalisti. Osa joukkueistamme on aloittanut täysipainoisen harjoittelun jo heti kesäkuun alussa, kertoo Uudenkaupungin Salibandyn puheenjohtaja Anu Laihi .

Kesäharjoittelun aikana USB:ssä seurattiin tiiviisti, etteivät ryhmäkoot kasva yli sallittujen lukemien.

Korihaissa on junioritoiminnasta vastaavan Petri Viherän mukaan aloitettu koriskausi innostunein, mutta koronatilanteen hämmentänein ilmein.

– Viime keväänä kausi katkesi ennen aikojaan koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Kauden lopuksi valmentajat pyrkivät etäohjaamaan omaehtoista harjoittelua, Viherä kertoo.

Viherä arvelee, että paikan päällä tapahtuvan ohjauksen ja valmennuksen puute toi monelle lapselle ja nuorelle motivoitumisongelmia.

– Näin näppituntumalta voisi sanoa, että harrastuksen lopettaneita on tavanomaista enemmän. Toisaalta valmentaja Kerttu Kupiaisen mukaan olemme saaneet ilahduttavan paljon kyselyjä korisharrastuksen aloittamisesta, Viherä jatkaa.

Laihi kertoo, että koronaa ei tuoda liikaa esille lapsille. Heillä on jo tieto, miten toimitaan hygienian ja turvavälien kanssa.

– Täysin emme näitä pysty noudattamaan, mutta parhaamme teemme. Seuraamme tiiviisti Olympiakomitean, Salibandyliiton ja valtioneuvoston ohjeistuksia, Laihi sanoo.

Korihaissa seurataan myös viranomaisten ohjeistuksia ja Koripalloliiton suosituksia. Käsienpesun ja muun hygieniasta huolehtimisen lisäksi ei käytetä pukuhuoneita, eikä koripallolle ominaisia ”läpyjä” suositella, kuten ei kättelemistäkään.

Laihi kertoo, että peleissä ja turnauksissa on tarkat säännöt. Enää ei kuljeskella pitkin käytäviä, vaan pyritään olemaan samassa kokoontumispaikassa läpi turnauksen.

– Pukukoppeja saa käyttää, mutta ei missään nimessä toisen joukkueen kanssa. Joka salin kulmauksessa ja ruokalassa on varauduttu pesupaikkoihin ja käsidesiin. Joukkueet joutuvat myös pohtimaan tarkasti, minne voivat mennä ja minne ei, Laihi luettelee käytäntöjä.

Koronatilanteen paheneminen askarruttaa Korihaissa. Saadaanko lapset vielä liikkumaan, jos kausi jälleen keskeytyy?

– Jotkut riskiryhmiin kuuluvat ovat keskeyttäneet harjoituksissa käymisen toistaiseksi. Isoja tapahtumia ei varmaan ole tulossa. Esimerkiksi perinteinen alakoululaisten Pirkka Street Basket -tapahtuma on peruttu tältä syksyltä viruksen leviämisen hillitsemiseksi, Viherä toteaa.

Salivuorojen jakaminen sen sijaan on Laihin ja Viherän mukaan sujunut hyvin.

– Yhteistyö seurojen välillä on ensiarvoisen tärkeää, jotta eri lajien harrastaminen mahdollistetaan paikkakuntamme lapsille ja nuorille. Tätä asiaa ei voi mielestäni liikaa korostaa, Laihi muistuttaa.

Turhaa oleskelua on syytä vältellä

Risto-Matti Kärki

Syksyn alkaessa kaupungin liikuntasalit alkavat perinteisesti täyttyä. Koronavirus aiheuttaa poikkeusjärjestelyjä, mutta pääasiassa vuorot pyörivät normaalisti.

– Varausjärjestelmä on lähtenyt hyvin käyntiin. Kaikki höntsäryhmät tai ryhmäliikunnat eivät ole vielä aloittaneet, mutta seurat ovat käynnistäneet toimintaa jo elokuun alusta lähtien, kertoo kaupungin liikuntapalvelujen vastaava Heidi Vuori .

Urheiluseurat ovat perinteisesti suurimpia liikuntasalien käyttäjiä, mutta ihmiset ovat Vuoren mukaan lähteneet muutenkin ilahduttavasti liikkeelle, vaikka elokuu olikin lämmin.

Kuntosalien kausikortteja on hankittu ja myös keväällä avattu Lokalahden kuntosali on tavoittanut käyttäjät.

Ryhmäliikunnat ja jumpat käynnistyvät hiljalleen, mutta ainakaan toistaiseksi ei ole tarvinnut rajoittaa kävijämääriä.

Seurat noudattavat lajiliittojen ohjeita ja hygieniohjeet ovat varmasti muillekin tässä vaiheessa selkeitä. Ohjeista kuitenkin yhä muistutetaan ja lisäksi ryhmien kokoontumiseen on kiinnitetty huomiota.

Kaupungin puolesta pukukopit ovat käytössä, mutta suositellaan, että tiloja käytettäisiin mahdollisimman vähän aikaa.

– Voi pukeutua jo kotona mahdollisuuksien mukaan. Paikalla oltaisiin mahdollisimman lyhyt aika ja vältettäisiin turhaa oleskelua, Vuori neuvoo.

Esimerkiksi Pohitullin saliin mennään yhtä reittiä ja poistutaan toista, jotta ryhmät eivät sekottuisi keskenään.

Joissakin kaupungeissa on ollut salipulaa, kun koulut ovat ottaneet saleja ruokailukäyttöön. Uudessakaupungissa siihen ei ole ainakaan vielä tarvinnut ryhtyä.

Kaupungin kaikki liikuntapaikat ovat muuten käytössä, paitsi Männäisten koulun liikuntasali, joka on remontissa. Sali on toivon mukaan käytössä jälleen vuoden loppuun mennessä.

Uimahalli avasi poikkeuksellisesti jo elokuun alussa rajoitetuin aukioloajoin ja käyttö on ollut vilkasta. Normaaleihin aikatauluihin palattiin uimahallissa elokuun lopussa.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here