Vakka-Rastille kaksi kunniajäsentä

0
VaRan puheenjohtaja Heli Jalava luovutti kunniajäsen Raili Vienolalle kunniakirjan ja kukat.

Vakka-Rastin vuosikokouksessa keskiviikkona Uudessakaupungissa seuraan kutsuttiin kaksi uutta kunniajäsentä. Yhdistyksessä varsin vähän käytetyn tittelin saivat jo 80-vuotiaiden sarjaan suunnistaneet Raimo Reunanen ja Raili Vienola .

Kunniajäsenistä Raimo Reunanen on Vakka-Rastin perustajajäsen. Myös Raili Vienola liittyi uuteen suunnistusseuraan sen ensimmäisenä toimintavuotena, kesäkuussa 1972. Valinnan yhteydessä todettiin molempien suuret ansiot seuratoiminnassa ja laajemminkin urheilussa.

Raimo Reunanen on toiminut kolme eri kertaa VaRan puheenjohtajana, ja hänellä on hallinnollisia ansioita Varsinais-Suomen suunnistuksessa ja myös valtakunnallisesti Suomen Suunnistusliiton luottamustehtävissä.

Raili Vienola on vuosia vaikuttanut yhdistyksen hallituksessa ja lukemattomissa jaostotehtävissä. Hänen erityisalueenaan on ollut toiminta useiden suurten suunnistuskilpailujen ravintolan päällikkönä.

Kilpailujen osanotoissa molempien kunniajäsenten erityisen innostuksen kohde on ollut juoksu Jukolassa. Reunanen on kiertänyt Jukolan viestiä vuodesta 1972 alkaen peräti 43 kertaa. Vienola on puolestaan viestittänyt Venloissa ainakin 24 kertaa Rovaniemen vuoden 1980 rasteista alkaen.

Uudet kunniajäsenet vuosikokouksessa palkitsi ja kukitti seuran puheenjohtaja Heli Jalava . Raimo Reunanen ei valitettavasti pystynyt osallistumaan juhlahetkeen.

– Paljon rasteilla on vuosikymmeninä tapahtunut. Kolme vuotta sitten Suomusjärvellä suunnistin viimeisen kisani, kun silloin olin niin eksyksissä kuin olla vain voi, jutteli Raili Vienola naurusuin.

– Sauvakävely on nykyisin minun lajini. Useita kertoja viikossa lähden näille lenkeille.

Vienola kertoi, että hiihto on viime aikoina huonoina lumitalvina jäänyt vähemmälle. Ja kuntoputkeen hän ei ole enää uskaltautunut, kun jyrkässä alamäessä heti alussa tuli kerran kaaduttua pahasti.

Vakka-Rastissa on aikaisemmin ollut vain kaksi kunniajäsentä. Edesmenneet Valter Hirvonen ja Erkki Luntamo olivat niin merkittäviä henkilöitä, että korkeimmalle palkitsemisen tasolle ei ole pitkään aikaan haluttu nostaa muita. Seuraavia hyviä ehdokkaita on jo kuitenkin tiedossa seuran lähestyessä 50-vuotista paaluaan.

VaRan keväinen vuosikokous pidettiin koronan takia vasta nyt. Palaverissa vahvistettiin toimintakertomus ja tilinpäätös. Kokouksessa puhetta johti Pentti Karru ja sihteerinä toimi Pekka Lehtoruusu .

Veijo Viitanen