Hyvä esimerkki tästä on se, kun muutama viikko sitten olin yhteiskuntaopin tunnilla, jossa opettaja kysyi meiltä: Mikä on teidän mielestä maailman tärkein arvo?
Opettaja vastasi omaan kysymykseensä, että hänestä tärkeintä on talous, sillä se toimii perustana yhteiskunnalle. Minä kyseenalaistin tätä ja vastasin, että minusta maailman tärkein arvo on ympäristö, sillä ilman sitä meillä ei olisi mitään.
Tietenkään asioista ei pitäisi tehdä näin mustavalkoisia, koska asiat menevät niin pitkälti käsi kädessä, mutta kun kysymys oli mustavalkoinen, niin vastasin sen mukaisesti.
Monesti puhutaan siitä, kuinka kallista on tehdä vaikuttavia tekoja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Mutta jos niistä tingitään, se tulee pitkällä tähtäimellä maksamaan meille elinvoimaisen planeetan hinnan. Meidän on ymmärrettävä se, että nykyiset tekomme ohjaavat tulevaisuuden suuntaa monien sukupolvien päähän.
Kaikki meistä tietää, miten voisimme parantaa elämäämme ympäristöystävällisempään suuntaan. Keinoja on monia, mutta tärkeintä on se, ettei kukaan usko, että omilla teoilla ei olisi vaikutusta. Koska niillä on. Viimeistään silloin kun muut ottavat niistä mallia.
Koronapandemia on hyvä esimerkki siitä, kuinka nopeasti yhteiskunta on valmis muuttumaan kriisitilanteen edessä. Ilmastokriisiinkin siis voitaisiin tehdä merkittäviä päätöksiä nopeallakin aikavälillä, jos niin päätettäisiin.
Emme voi jatkaa kuluttamista ympäristön rajojen yli. Meidän on muutettava arvopohjaamme aineettomampaan suuntaan ja annettava enemmän arvoa tavaroiden sijaan kokemuksille, elämyksille ja ihmissuhteille. Tänä päivänä emme oikeasti ymmärrä niitä seurauksia, joita kuluttamisemme aiheuttaa tai sitten vain suljemme silmämme niiltä.
Nykyään suuri osa suomalaisista on sellaisessa rahallisessa tilanteessa, että pystyy halutessaan tukemaan paikallisia ja ekologisia vaihtoehtoja, ulkomailta tulevien ja eettisesti kyseenalaisten valintojen sijaan.
On oikeasti absurdia ajatella, että Turun torille tuodaan kiviä Kiinasta asti, vaikka ihan lähikunnat ovat eri kivilajeja täynnä. Tämäkin on esimerkki siitä, kuinka mennään raha edellä ja inhimilliset ja ekologiset syyt seuraavat perässä.
Hallituksen budjettiriihiä seuratessa oli outoa huomata, kuinka monissa ihmisissä herätti pelkoa valtion ottama velka ja se, kuinka nuoret joutuvat maksamaan sitä vielä vuosia. Mielestäni on valitettavaa, ettei yhtä moni ihminen näe ilmastokriisiä samanlaisena uhkana.
Kyllä minua ainakin ympäristön kohtalo pelottaa enemmän, kuin yksikään valtion ottama rahallinen velka. Siksi meidän kaikkien täytyy toimia, ettei meidän tulevaisuus tule näyttämään dystopialta ja että minäkin jaksan olla optimistinen vielä jatkossakin.
Iiris Soininen
lukiolainen