Influenssarokotukset tänä syksynä vain ajanvarauksella

0
Influenssakausi ei ole vielä alkanut, mutta siihen varautuminen on aloitettu Uudessakaupungissa.

Tämän syksyn influenssarokotukset käynnistyvät poikkeusoloissa, koska ilman ajanvarausta olevia rokotuspäiviä ei tänä vuonna järjestetä lainkaan Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueella. Kaikki rokotustoiminta tapahtuu ajanvarauksella, mutta ensimmäinen erä rokotuksia on jo saapunut lääkekeskukseen, joten aikoja voi jo varata.

Ajanvaraus tehdään sähköisesti verkossa, eikä se vaadi tunnistautumista, mikäli rokotusasiakas on U-soten yhteistoiminta-alueen kuntalainen ja jo aiemmin palvelussa asioinut. Sähköinen ajanvaraus löytyy Uudenkaupungin kaupungin verkkosivuilta ja sieltä terveyspalveluiden valikon alla. Rokotusaikoja saa kaikille U-soten yhteistoiminta-alueen terveysasemille eli Uudenkaupungin lisäksi myös Kustaviin, Taivassaloon, Vehmaalle ja Pyhärantaan.

Kaupunki julkaisee myöhemmin erillisen puhelinnumeron, jonka kautta rokotuksia voi varata, jos verkkoasiointi ei onnistu. Kaikkien rokotukseen saapuvien on käytettävä maskia kasvoillaan. Influenssarokotuksen tuoman suojan syntymiseen menee noin kaksi viikkoa. Suurin osa rokotteen ottaneista välttyy influenssalta.

Influenssarokote suojaa influenssalta ja sen jälkitaudeilta. Rokotteen saavat julkisessa terveydenhuollossa maksuttomana ne, joiden terveydelle influenssa aiheuttaa oleellisen uhan. Maksuttomaan influenssarokotukseen ovat oikeutettuja sosiaali- ja terveydenhuollon sekä lääkehuollon henkilöstö, raskaana olevat, kaikki 65 vuotta täyttäneet ja alle 7-vuotiaat lapset.

Myös sairauden tai hoidon vuoksi riskiryhmään kuuluvat ja vakavalle influenssalle alttiiden henkilöiden lähipiiri ovat oikeutettuja influenssarokotukselle. Myös varusmiespalveluksensa aloittavat miehet ja vapaaehtoisen asepalveluksen aloittavat naiset saavat maksuttoman rokotuksen.