Joulutapahtumia suunnitellaan epävarmuudessa

0

Tapahtumien järjestäjiä ei käy kateeksi. Uusia suosituksia ja rajoituksia annetaan sitä mukaa, kun pandemiatilanne muuttuu.

Joulusta puhuminen saattaa nyt syyslomaviikolla tuntua kaukaiselta, mutta marraskuun loppuun on enää reilu kuusi viikkoa aikaa. Silloin Uudessakaupungissa on perinteinen joulunavaus-tapahtuma ja Wanhanajan markkinat.

Uudessakaupungissa joulutapahtumien valmistelut ovat vauhdissa, mutta poikkeuksellinen aika on otettu huomioon monella tavalla. Karkkeja ei jaeta, ja joulupukkia voi tavata turvavälien päästä. Näihin muutoksiin ei ole vaikea sopeutua, jos tapahtumat saadaan järjestettyä. Lapset ymmärtävät tilanteen varsin hyvin, kun heille kertoo, miksi näin toimitaan.

Uudenkaupungin tori on iso, ja siitä on hyötyä erityisesti nyt korona-aikana. Tarvittaessa lisää tilaa saadaan Rauhanpuistosta. Torivalvoja Terttu Lundelin sanoo osuvasti, että tapahtumaa ei tehdä taloudellisen voiton takia, vaan asukkaita varten (sivu 6).

Yhteisöllinen ja tunnelmallinen markkinatapahtuma on ollut odotettu aina, mutta nyt varmasti erityisesti. Se toisi kaivattua iloa välillä hieman ahdistavaankin korona-aikaan.

Valitettavasti Varsinais-Suomi luokiteltiin lokakuussa pandemian kiihtymisalueeksi. Uusikaupunki on selvinnyt tähän asti kohtuullisen maltillisilla tartuntalukemilla.

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin mukaan koronavirustartuntoja saadaan nyt omasta perhepiiristä, anniskelupaikoista sekä sisätiloissa järjestetyistä yksityistilaisuuksista. Maakunnan alueellinen koronaryhmä suosittelee, ettei sisätiloissa tule järjestetä yli 20 henkilön suuruisia yksityistilaisuuksia.

Toivottavasti tilanne kuukauden kuluttua rauhoittuu, mutta siihenkin on varauduttava, että myös ulkotapahtumia pitää peruuttaa. Onneksi sentään yksi asia on varma: torin joulukuusi ja jouluvalot tulevat katukuvaa valaisemaan olipa koronatilanne millainen tahansa.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here