Hyviä uutisia vakkasuomalaisille, täällä on nimittäin yhä runsaasti löytämättömiä ja kätkettyjä aarteita.
– Tosin osaa niistä kätketyistä vanhoista aarteista vartioi jonkinlainen haltia, joten on jokaisen omalla vastuulla, uskaltaako niitä aarteita lähteä etsimään, vaihtoehtoista teosta alueen historiasta parhaillaan kirjoittava Terhi Raumonen lisää.
Vakka-Suomen alue on historialtaan jännittävämpi kuin moni uskoisikaan. Täältä löytyy esimerkiksi tarinoita noituudesta, maantierosvoista, kummituksista, järviolennoista ja kalevanpojista eli jättiläisistä. Alueeseen liittyy myös monenlaisia tosipohjaisia tragedioita teloituksista tappajasusiin ja murhiin.
Raumonen kerää näitä tarinoita parhaillaan ja koostaa niistä matkaopasta synkkään Vakka-Suomeen. Tarkoituksena on paketoida paikallishistoriaa erilaiseen muotoon ja saada sille uutta yleisöä.
– Toimittajana en halua kertoa kirjassani pelkkiä taruja, joten tarkistan tarinoiden aikakauden faktat mahdollisimman tarkkaan. Teoksessa on kolmenlaisia tarinoita: ne ovat totta, voisivat olla totta tai ovat tarua, mutta kiinnostavaa sellaista.
Raumonen toteaa monen tapahtuman liittyvän jollain tavalla totuuteen, mutta kansa on värittänyt tekstiä samalla, kun sitä on kerrottu eteenpäin. Sen jälkeen niistä on tullut kansantaruja, joiden avulla moni yrittää niitä kätkettyjä aarteitakin metsästää.
Pyhärantalaissyntyinen toimittaja Raumonen kertoo, kuinka hän jo aikoinaan Laitilan television toimittajana löysi monenlaisia jänniä tarinoita, mutta osa niistä jäi tv-juttujen lopullisten versioiden ulkopuolelle. Tarinat jäivät jemmaan mielen sopukoihin.
– Törmäsin viime talvena Haaga-Helian ammattikorkeakoulun digimarkkinointikurssilla opinnäytteeseen synkästä turismista. Innostuin itselleni vieraasta aiheesta ja totesin, että Vakka-Suomi on minulle ominta aluetta, joten onhan siitä kirja tehtävä, Raumonen kuvailee.
Raumonen on päätynyt syntymäpitäjästään Pyhärannasta Rauman ja Laitilan kautta Helsinkiin. Hän kertoo kokevansa jokaisessa asuinpaikassaan kotiseutuinnostusta ja sitä hän haluaa tulevalla kirjallaankin levittää.
– Ympäristön ja historian tunteminen auttaa alueen uutta asukasta myös kotiutumaan. On helpompi kotiutua ja rakentaa omaa uutta elämäänsä alueelle, kun tietää, miten alueella on ennen eletty. Tutustumisen voi aloittaa vaikkapa maisemaan sijoitetuista tarinoista ja tällä kertaa teemana ovat synkät tarinat, Raumonen pohtii.
Raumonen muistaa lukeneensa jo lapsena isoisänsä kirjahyllystä vuodelta 1954 olevaa pyhärantalaisen Akseli Kajantolan Aikain taikaa -teosta, jossa kerrotaan paikallisten ihmisten tarinoita ja kansantaruja.
– Omassa teoksessani venytän synkän turismin käsitettä murhenäytelmistä kaikenlaiseen salaperäiseen, kuten kätkettyihin aarteisiin ja paikkoihin liittyvään taikauskoon. Tosielämän raakuuksiin olen yrittänyt vetää sadan vuoden rajaa, etten loukkaa teoksellani kenenkään elossa olevia sukulaisia, kotimaista kirjallisuutta ja kulttuurihistoriaa opiskellut Raumonen lisää.
Tähän mennessä hän on käyttänyt pohjatyönsä lähteinä kirjoja, vanhoja sanomalehtiä, Kalanti-seuran blogia, Museoviraston ja Kansallismuseon tietokantoja sekä Kansallisarkistoa.
– Kalanti-seuralta olen saanut esimerkiksi listan sisällissodan kohteista Vakka-Suomessa. Johdatan lukijan myös näille paikoille. Kevääseen 1918 liittyvät tarinat ovat ehkä tuoreimpia, joita otan kirjaani.
Raumonen on kirjoittanut aiemmin tekstejä eri kirjoittajien teksteistä koostettuihin antologioihin. Hänen kynästään ovat myös Laitilan Louhenlinnan Kivellä soutajat ja Sampo irti -näytelmät. Päivätyötään hän tekee vapaana toimittajana.
– Synkkää matkaopasta varten sain apurahat Suomen tietokirjailijoilta ja Uudenkaupungin suomalaisen seuran säätiöltä, joten voin kirjaa varten ottaa päätyöstäni vapaapäiviä.
Kirjan on tarkoitus ilmestyä ensi kesäksi. Teoksen työniminä hän on pallotellut vaihtoehtoja Synkän ja salaperäisen Vakka-Suomen ja Kappale kauheinta Vakka-Suomea -välillä. Kirja ilmestyy sekä paperiversiona että sähköisenä.
Raumonen kaipaa yhä kiinnostavia tarinoita kirjaansa. Häneen voi ottaa yhteyttä sähköpostitse osoitteen terhi.raumonen(a)gmail.com.
Kalanviljelyä, uhrilähteen etsintää ja maantierosvoja
– Paikalliset liittivät mieheen monenlaista taikauskoa. Hän harrasti Kuninkaanlähteellä myös salaperäistä kalanviljelyä. Kertoman mukaan lähteen pohjaan olisi ladottu tiiliä ja siitä olisi tehty kalankasvatusallas. Kijlin jäljiltä pitäisi löytyä jostakin myös kätketty aarre, Raumonen paljastaa.
– Usein lähteisiin piti viedä jokin uhri, esimerkiksi värjätty naru, jossa oli tietty määrä solmuja. Sen jälkeen lähteeltä piti poistua vaikkapa väärin päin kävellen. Uhrilähteiden on luvattu parantavan esimerkiksi silmäsairauksia tai syyliä.
– Tämän isännän sukunimi löytyy myös omasta sukupuustani, koska isoäidilläni on sukua Kalannissa, Kirjoitan siis kirjaan myös oman sukuni historiaa, Raumonen paljastaa.