Miehet, jotka lukevat kirjoja

0

Tero Pitkämäki, Jari-Matti Latvala, Hannes Hyvönen, Mona-Liisa Nousiainen, kaksi kertaa Matti Nykänen, uusi kirja Kimi Räikkösestä ja ties kuinka mones kirja Juhani Tammiselta. Urheilijoiden elämäkertoja ilmestyy nyt viikoittain.

Vielä kymmenen vuotta sitten urheilijoista kertovat kirjat olivat harvinaisuuksia. Sitten ilmestyi kirja Teemu Selänteestä ja kaikki ennätykset rikkoi Kari Hotakaisen Tuntematon Kimi Räikkönen.

Kustantajat ovat tajunneet, miten kirjoja myydään myös heille, jotka eivät normaalisti astu jalallakaan kirjakauppaan.

– Paras kohderyhmä Suomessa ovat miehet, jotka eivät lue. Esimerkiksi Teemu Selänteen elämäkertaa ostivat juuri ne, jotka eivät koskaan muutoin lue, ja sitä myytiin satatuhatta kappaletta, kertoi muusikko Sami Yaffasta elämäkerran kirjoittanut – itsekin muusikko – Tommi Liimatta Ylen haastattelussa vuonna 2016.

Vaikka urheilijoista ilmestyy paljon kirjoja, ei niitä välttämättä myydä vain urheilusuorituksilla. Jari-Matti Latvala on kautta aikojen eniten MM-ralleja ajanut kuljettaja, mutta iltapäivälehdet nostivat kirjasta lähinnä Maisa Torppaan liittyviä seikkoja.

Kirjan on kirjoittanut urheilutoimittaja Riikka Smolander-Slotte, joten todennäköisesti suurin osa tarinoista liittyy ralliin. Maisa Torpasta kiinnostuneet saattavat siis pettyä.

Tero Pitkämäki puolestaan opittiin tuntemaan urheilijana melko värittömänä hahmona, mutta niin vain hänestäkin on lööppeihin löydetty muutama särö.

Jääkiekkoilijat Jere Karalahti, Jarkko Ruutu, Marko Jantunen ja Tommi Kovanen ovat kiinnostavia persoonia erinäisistä syistä ja jokainen on kirjansa ansainnut, mutta esimerkiksi Saku Koivu ja Jere Lehtinen eivät ole vielä saaneet elämäkertakirjailijoita liikkeelle. Pitäisin tosin pienenä ihmeenä ellei syövänkin selättänyt Koivu vielä päätyisi kansien väliin.

En ole oikein missään asiassa trendien aallonharjalla, joten suurin osa syksyn uutuuskirjoista on vielä hankkimatta ja lukematta. En itse asiassa ole edes lukenut koko buumin aloittanutta Teemua, mutta sen sijaan viimeisen parin vuoden aikana olen kahlannut muun muassa läpi teokset Jarno Saarisesta, Atik Ismailista ja Mika Salosta.

Hotakaisen Räikkös-kirjan sentään luin heti. Kirja on ollut sensaatio, vaikka tai ehkä juuri siksi, että se on melko epätyypillinen urheilukirja. Muutama melko menestyksekäs kausi oli sivuutettu Hotakaisen teoksessa kokonaan. Todennäköisesti Heikki Kullan tänä syksynä julkaisema kirja paikkaa tätä aukkoa, mutta en uskoa, että se yltää lähellekään samanlaisiin myyntilukuihin.

Toisin kuin urheilijaelämäkertojen kohdeyleisö, luen jonkin verran myös muuta kirjallisuutta, vaikka en mikään himolukija olekaan. Silti voisin taas vinkata joulupukille, että joku tässä mainittu kirja kelpaa mainiosti pakettiin.

Risto-Matti Kärki

tuottaja