
– Olemme erittäin kiitollisia kaikesta avusta ja lahjoituksista. Erityisen iloisia olemme siitä, että Nälkäpäivään osallistui paikkakunnallamme useita ensikertalaisia lipaskerääjiä, SPR:n Uudenkaupungin osaston keräysjohtaja Kyösti Hallikainen sanoo.
Kahden keräyspäivän aikana vapaaehtoiset kerääjät jalkautuivat Uudessakaupungissa suurimpien markettien edustoille. Lisäksi SPR:n Kalannin osasto järjesti oman keräyksen kyseisinä päivinä Kalannin keskustassa, asiamiespostin ja elintarvikeliikkeen edustalla.
Hallikaisen mukaan nyt kerätty summa on vähemmän kuin yleensä, mutta se on koronan aiheuttamien rajoitusten ja kerääjämäärän pienenemisestä johtuen ymmärrettävää.
– Keräyspisteitä oli huomattavasti vähemmän kuin yleensä, joten siihen verrattuna pidän nyt saavutettua keräystulosta oikein hyvänä, Hallikainen lisää.
Nälkäpäivä on Punaisen Ristin tärkein vuosittainen keräys, joka täyttää tänä vuonna 40 vuotta. Nälkäpäivänä kerätään sitomattomia varoja katastrofirahastoon, joka puolestaan mahdollistaa nopean avustamisen Suomessa ja ulkomailla.
Tänä vuonna apua suunnataan etenkin eteläiseen Afrikkaan, missä jopa 45 miljoonaa ihmistä kärsii ruoan puutteesta.
– Suomessa varoilla autetaan heikoimmassa asemassa olevia poikkeustilanteissa, kuten koronakriisissä ja äkillisissä, tulipalon kaltaisissa onnettomuuksissa, Hallikainen summaa.
Nälkäpäiväkeräys jatkuu internetissä vielä lokakuun loppuun asti.