Päätökset Kalannin koulujen tilanteesta vielä tämän vuoden aikana

0
Kalannin koulun sisäilmaongelmia selvitellään jälleen.

Kalannin alakoulun ja yläkoulun koululaiset ja opettajat ovat jo pidempään oireilleet sisäilman takia. Ongelmaa on sekä osittain remontoidun alakoulun, mutta myös yläkoulun rakennuksissa oleskelevilla.

Nyt tilannetta ratkomaan on päätetty perustaa moniammatillinen työryhmä. Päätös asiasta tehtiin maanantain kaupunginhallituksessa äänestyksen jälkeen.

Kaupunginjohtaja Atso Vainion ehdotuksena oli, että kaupunginhallitus pyytäisi teknisen lautakunnan lausunnon moniammatillisen työryhmän perustamisesta. Heikki Wala (pro Uki) puolestaan ehdotti, että hallitus itse päättäisi perustaa moniammatillisen työryhmän. Birgitta Runola (kesk.) kannatti Walan ehdotusta.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jaana Reijonsaari-Korsman (sdp.) puolestaan ehdotti, että hallitus ei lähetä lausuntopyyntöä asiasta tekniselle lautakunnalle, vaan se velvoittaa teknisen johtajan ja opetustoimen johtajan keräämään tarvittavan työryhmän, jonka avulla kaupunki saa taloudellisesti kestävällä tavalla turvalliset ja terveelliset koulutilat kalantilaisille. Työryhmä voisi tarvittaessa käyttää ulkopuolista asiantuntemusta.

Ehdotuksen mukaan kaupunginhallitus edellyttäisi, että tarvittavat päätökset Kalannin koulujen tilanteen ratkaisemiseksi tehdään opetus- ja kasvatuslautakunnassa ja teknisessä lautakunnassa vielä tämän vuoden loppuun mennessä.

Reijonsaari-Korsmanin ehdotusta kannattivat Merja Koski (sdp.), Mauri Kontu (kesk.), Heli-Päivikki Laurén (sdp.), Jarmo Kolkka (sdp.), Pentti Aitamurto (vas.), Johanna Kutila (kok.) ja Sami Virtanen (ps.).

Asiasta tehtiin siis kaksi kaupunginjohtajan pohjaehdotusta poikkeavaa ehdotusta, joten oli aika äänestää. Äänin 9–2 Reijonsaari-Korsmanin ehdotus voitti. Ratkaisuja Kalannin koulujen sisäilmaongelman ratkaisemisesta on siis tultava vielä tämän vuoden aikana.

Maanantain kokouksessa kaupunginhallitus teki myös toisen Kalannin alakoulua koskevan päätöksen. Hallitus nimittäin antoi toteuttamisluvan Kalannin Männäisten koulun liikuntasalin lattian uusimiselle. Urakoitsijaksi valittiin Rakennusliike E. Kylä-Kaila. Tarjouksen kokonaishinta ilman arvonlisäveroa on 148 670 euroa.