Syntyvyys kääntynyt nousuun

0
Kaupungin syntyvyys on kääntymässä nousuun ja tälle vuodelle vauvoja on syntymässä 115.

Tämän vuoden lokakuun toisen viikon loppuun mennessä on Uuteenkaupunkiin syntynyt 94 vauvaa. Luku on vain yksi vähemmän kuin koko viime vuonna yhteensä ja kolme vähemmän kuin koko vuonna 2018.

– Ja vuotta on vielä jäljellä. Uudenkaupungin syntyvyys on kääntymässä nousuun ja tälle vuodelle vauvoja on syntymässä 115, Uudenkaupungin äitiysneuvolan esimies Taru Elo kertoo.

Myös nyt raskaana olevien uusikaupunkilaisnaisten ensi vuoden puolella olevat lasketut ajat ennustavat nousevaa suhdannetta syntyvyyteen.

– Näin ainakin ensi vuoden alun kolmanneksen lukujen valossa, mutta luvut voivat elää vielä muuttoliikkeen takia, Elo lisää.

Pidemmällä aikavälillä tarkasteltaessa Uudessakaupungissa on syntynyt viimeksi yli sata lasta vuoden 2017 aikana. Silloin lapsia syntyi 108. Vuonna 2016 syntyi 124 lasta ja vuonna 2015 syntyi 144.

– Tuoreet luvut siis osoittavat positiivista käännettä kaupungin syntyvyydessä, Elo iloitsee.

Kaupungin syntyvyyden kasvu johtuu osittain maahanmuuttajien määrän kasvusta. Kaupungin äitiysneuvolassa käy nimittäin nykyään päivittäin myös maahanmuuttajaperheitä.

Heidän määränsä lähti kasvuun vuonna 2016 ja nyt jo joka kolmannella syntyvällä lapsella on maahanmuuttajataustainen vanhempi.

Olipa vauvaa odottava perhe kotoisin mistä tahansa, niin äitiysneuvolasta haettava apu on aina hyvin saman tyyppistä. Perheet kaipaavat tukea vanhemmuuteen ja äidit toivovat neuvoja imetyksen alussa. Ensisynnyttäjien ikä on ollut kasvussa jo pidempään.

– Kaikkien ensisynnyttäjien keski-ikä on Suomessa noin 30 vuotta ja siltä se näyttää myös meidän neuvolassamme, Elo lisää.