Teekkariopiskelijat löysivät uraväylän uudesta DI-koulutuksesta

0
Siiri Järvisen tulevat opinnot saivat vauhtia keskusteluissa Uudenkaupungin lukion opinto-ohjaajan kanssa.

Uusikaupunkilainen Siiri Järvinen ja laitilalainen Tuomas Salminen ovat totutelleet syksyn ajan opiskelija-arkeen Turussa.

He ovat ensimmäisten joukossa aloittaneet Turun yliopiston uudessa materiaalitekniikan koulutusohjelmassa. Diplomi-insinöörin tutkintoon tähtäävät opinnot olivat molemmille kevään abiturienteille selkeä tavoite jo lukioaikana.

Järviselle opintosuunta kirkastui keskusteluissa opinto-ohjaajan kanssa, ja Salmisen kiinnostus alaan lähti suvun piiristä, jossa on muitakin diplomi-insinöörejä.

Turun yliopiston DI-koulutuksen laajentuminen kone- ja materiaalitekniikkaan varmistui keväällä, kun yliopiston hallitus päätti perustaa uuden tiedekunnan. Tilausta uudelle koulutusväylälle selkeästi oli, sillä siihen tuli heti ensimmäisellä kerralla runsaasti hakijoita.

Varsinais-Suomen elinkeinoelämä oli jo pitkään toivonut DI-koulutuksen laajentumista. Myös Vakka-Suomessa uudistus otettiin ilolla vastaan, sillä alueella on paljon diplomi-insinöörejä työllistäviä yrityksiä.

Turun kauppakamarin Uudenkaupungin osasto lähti jo alkuvuodesta yhdessä alueen kuntien ja yritysten kanssa ajamaan lahjoitusprofessuurin saamista uuteen koulutusohjelmaan. Mukaan saatiin myös Uudenkaupungin, Laitilan ja Kustavin kunnat.

Siiri Järviselle ja Tuomas Salmiselle opiskelupaikka omassa maakunnassa ja lähellä kotikaupunkia oli toiveiden täyttymys. He pitävät täysin mahdollisena sitä, että tulevaisuudessa kesätyö tai harjoittelupaikka löytyisi kotiseudulta.

Molemmat kertovat tuntevansa tällä hetkellä Vakka-Suomesta parhaiten lähinnä oman kotikaupunkinsa yrityksiä.

– Onhan siellä paljon mielenkiintoisia yrityksiä. Yhteistyö yritysten kanssa on opiskelijan näkökulmasta tärkeää, sillä nehän meidät aikanaan työllistävät, laitilalaisteekkari sanoo.

Kansainvälinen opiskelijavaihto ei ainakaan tässä vaiheessa kiinnosta kumpaakaan uutta teekkaria. Sen sijaan molemmilla on halu löytää urapolku nimenomaan Varsinais-Suomesta.

– Halusin opiskelemaan Turkuun ja ykkösvaihtoehtoni oli biotekniikka. Kyllä Varsinais-Suomi on alueena myös työllistymisen kannalta kiinnostavin, Siiri Järvinen sanoo.

– Päätavoitteeni on jatkossa työllistyä Varsinais-Suomen alueelle, enkä sulje pois Laitilaa ja sitä aluettakaan, kertoo Tuomas Salminen.

Kauppakamariosaston asiamies Raimo Rantanen vahvistaa, että harjoittelupaikkoja ja yhteistyömahdollisuuksia tiedekunnan opiskelijoille tarjoutuu varmasti Vakka-Suomen alueelta. Yritysten innostus on ollut suurta ja potentiaalisia hankkeita on paljon.

– Tavoitteemme on saa mukaan myös lisää aktiivisia yrityksiä, hän sanoo.

Rantanen muistuttaa, että uusi tiedekunta avaa mahdollisuuksia myös jo työelämässä oleville jatko-opiskeluihin.

Korona vaikuttaa opiskelija-arkeen



Korona-aika on vaikuttanut opiskelijoiden ja etenkin uusien opiskelijoiden arkeen. Siiri Järvinen kertoo, että etäopiskelu on sujunut hyvin, mutta mahdollisuuksia tavata opiskelukavereita on vähemmän kuin normaaliaikana olisi ollut.

Siiri Järvinen ja Tuomas Salminen ovat kotiutuneet Turkuun hyvin, eikä kummallakaan ollut ongelmia esimerkiksi asunnon hankkimisessa.

Yhteisöllisyys on korona-aikana kärsinyt ja teekkarielämä on jäänyt varsin rajoitetuksi.

– Alussa meillä oli joitakin illanviettoja ulkona, ja niissä huolehdittiin turvaväleistä. Nyt niitä ei ole ollut edes ulkona. Netin välityksellä on katsottu joskus yhdessä elokuvia, kertoo Salminen.

Oma asunto uudessa elämänvaiheessa oli molemmille itsestään selvää, vaikka nyt korona-aikana muutto Turkuun ei olisi ollut välttämätöntä opintojen kannalta.

– Onhan se asunto kuitenkin tärkeää itsenäistymisen kannalta, Salminen huomauttaa.

Siiri Järvinen kertoo viettäneensä aikaa paljon myös Uudessakaupungissa, kun opiskelut ovat sieltä käsin hoituneet hyvin ja ainoastaan yksi kurssi toteutetaan lähiopetuksena.