Tyttö Pentinkulmalla

0

Osallistuin taannoin eräälle kirjoituskurssille. Siellä oli myös muuan nuori nainen, jolla oli mielipide joka asiaan ja paljon sanottavaa. Yhden lukuisista puheenvuoroistaan kurssitoverini aloitti näin:

– Väinö Linnasta nyt voidaan olla montaa mieltä.

En muista, miten puheenvuoro jatkui ja mihin sillä pyrittiin, mutta sen muistan, että sisälläni heräsi kiukkuinen täti ja ajattelin häijysti, että kuulepa tyttö, Väinö Linnasta ollaan vain yhtä mieltä ja se on se, että siinä oli mestari, kirjailijoista kirjailijoin.

Väinö Linnan syntymästä tulee joulukuussa sata vuotta. Täällä Pohjantähden alla -trilogia ilmestyi 1959–62. Edvin Laine teki kirjan pohjalta elokuvan, joka tuli ensi-iltaan 1968, jolloin minä olin kymmenvuotias. En muista, missä olen nähnyt tuon elokuvan, mutta nähnyt olen ja sen innoittamana tartuin kirjahyllyssämme olleen trilogian ensimmäiseen osaan.

Mikään kirja ei ole tehnyt minuun niin suurta vaikutusta. Olin vasta lapsi enkä ymmärtänyt sisä- saati ulkopolitiikasta yhtään mitään enkä tajunnut vähääkään mistään laajemmista asiayhteyksistä. Eläydyin vahvasti Pentinkulman elämään ja nautin, todella sydämeni pohjasta nautin lukemisesta.

Seuraavien vuosien aikana luin kirjan monta kertaa. Muistan yhden talven, kun olin vähän isompi, jo teini-ikäinen, ja vietin kaikki viikonloppuillat yksin keittiön pöydän vieressä lukemassa Pohjantähteä. Joka kerran kun luin, löysin kirjasta uusia puolia, ymmärsin taas jotain mitä en ollut ennen tajunnut. Kirja oli minulle vähittäinen herätys moneen suuntaan: historiaan, omiin juuriini, yhteiskuntaan ja hyvään kirjallisuuteen.

Pohjantähteä on kritisoitu siitä, että sen valossa kansalaissota näyttää syttyneen vain edistämään torpparivapautusta. Näinhän minäkin tietysti asian ymmärsin ja sitten vasta myöhemmin sen, että asiassa oli muitakin puolia. Voi kuitenkin kysyä, että jos Linna ei olisi kirjaansa kirjoittanut, mitä me sitten olisimme tienneet? Emme juuri mitään. Ei Pohjantähti silti mikään tietokirja ole vaan historiallinen romaani, yhden perheen näkökulma.

Ihailen valtavasti Linnan tapaa kirjoittaa. Teksti on helposti ymmärrettävää, kieli arkista ja tuttua, ikään kuin kirjailija olisi vain kirjannut kertaalleen paperille tapahtumat, jotka ovat täysin selkeinä hänen päässään. Näin ei tietenkään ole, todellisuudessa kirjaa varten on tehty valtavasti taustatyötä ja teksti on kirjoitettu monta kertaa. Linnalta meni terveys trilogiaa tehdessä. Tuosta helppouden vaikutelmasta ja selkeydestä kuitenkin tunnistaa todellisen mestarin.

Muutama vuosi sen jälkeen, kun löysin Pohjantähden, liityin erääseen harrastajateatteriryhmään. Ensimmäinen näytelmä, jossa olin mukana, oli Täällä Pohjantähden alla ja minä sain Koskelan Elinan roolin. Akselina oli keski-ikäinen kaarinalainen levyseppähitsaaja. Hän veti roolinsa hyvin, joskin vahvasti turkulaisittain murtaen.

– Anna kun isäs nostaa.

– Olisin minäkin sen saanu.

Se oli ihanaa, vaikka kun tunsin alkuperäisteoksen niin hyvin, jotkut näyttämösovituksen poikkeamat häiritsivät. Kuten vaikka se, että myös Elina laitettiin mielenosoitukseen liehuttamaan punalippua ja laulamaan Kansainvälistä.

Pirkko Varjo

kirjoittaja on

vapaa toimittaja