Ulkopuolinen uhkasi koulun oppilasta Laitilassa – Poliisi otti tekijän kiinni

0

Poliisi otti Varppeen koulun läheisyydessä kiinni ulkopuolisen henkilön, joka uhkasi koulun oppilasta asetta muistuttavalla esineellä. 25-vuotiasta miestä epäillään ainakin laittomasta uhkauksesta. Poliisi jatkaa tilanteen selvittelyä paikan päällä.

Iltalehden tietojen mukaan rikoskomisario Pertti Läksy Lounais-Suomen poliisista kertoo, että kyseessä oli kuula-ase. Lehden mukaan poliisit pysäyttivät koulun lähistöltä ajoneuvon, jossa oli pariskunta.

– Mies oli käynyt koulun pihalla. Hänen mukaansa oli tullut jotain sanomista, huutelua siellä koulun oppilaiden kanssa, sitten hän ilmaisesti on ottanut esille tämän kuulaaseen, Läksy kertoo Iltalehden jutussa.

Paikalla oli paljon poliisin kalustoa. Lounais-Suomen poliisi twiittasi asiasta kello 12 jälkeen torstaina.

Koululaisten vanhemmille koulu tiedotti Wilman kautta, että vaara on ohi.

– Kello 11.30 koulun pihalla aiheutui ulkopuolisen henkilön toimesta uhkaava tilanne, kun mieshenkilö kävi käsiksi koulun oppilaaseen. Miehen käytös oli uhkaavaa myös muita välituntia viettäneitä kohtaan, koulusta kerrottiin.

Wilma-tiedotteen mukaan oppilaat kerättiin Varppeen isoon saliin, jossa tilanteesta tiedotettiin yhteisesti.

– Opiskelijahuollon palvelut ovat saatavilla ja keskusteluapua annetaan sitä kaipaaville.

Oppilashuolto päivystää Varppeen koulun neljännessä kerroksessa torstaina kello 16 asti. Paikalla ovat kuraattori, psykologi, terveydenhoitaja ja mielenterveysyksikön psykiatrinen sairaanhoitaja. Kello 16 eteenpäin kriisiryhmä päivystää nuokkarilla paloaseman talossa.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here