Urheilutilaisuuksissa maskipakko

0
Jääkiekko- ja ringetteliitto edellyttävät kasvomaskin käyttöä aina jäähalleilla liikuttaessa. Maskipakko koskee joukkueiden pelaajia, toimihenkilöitä, ja muita harjoitus- ja ottelutapahtumiin osallistuvia sekä yleisöä. Jäällä ja vaihtoaitioissa ei tarvitse käyttää kasvomaskia.

Koronaepidemian jälleen kiihtyessä ovat urheilun lajiliitot yksi toisensa jälkeen päätyneet vaatimaan kasvomaskin käyttöä urheilutapahtumien katsojilta. Esimerkiksi Palloliitto ja Veikkausliiga, Salibandyliitto, Jääkiekkoliitto ja Ringetteliitto ovat ilmoittaneet edellyttävänsä yleisöltä kasvomaskeja. Tiistaina rintamaan liittyi myös Koripalloliitto.

Korihaiden ensimmäinen kotiottelu Korisliigassa pelataan tulevana lauantaina Uusikaupunki areenalla ja kaikilla ottelua seuraamaan tulevilla tulee olla kasvomaski. Maskin käyttöä edellytetään luonnollisesti myös ottelussa työskenteleviltä.

– Toivotaan, ettei kukaan nyt jätä tulematta koripallo-otteluun maskipakon takia. Itse näen hyvänä asiana sen, että maskien käytöstä on olemassa selkeä linjaus, totesi Korihaiden taustajoukoissa toimiva Raimo Rantanen.

Rantasen mukaan maskien käyttöpakko myös osaltaan tukee sitä, että urheilutapahtumia voidaan järjestää turvallisesti ja terveellisesti. Korihaiden organisaatiossa on ottelutapahtuman kulku käyty läpi yhdessä terveydenhuollon edustajan kanssa ja mietitty tarkasti tilanteen vaatimat erityisjärjestelyt ja ohjeistukset.

– Yleisö voi tulla paikalle tietäen, että kaikki mahdollinen on tehty tapahtuman turvallisuuden eteen, painotti Rantanen.

Maskien lisäksi yleisöllä tulee olla valmiiksi hankittuna ottelun pääsyliput. Lippuja voi tiedustella esimerkiksi seuran puheenjohtajalta Johanna Kutilalta.

– Toki me toivomme, että mahdollisimman moni hankkii viimeistään nyt sen kausikortin, lisäsi Rantanen.

Jotta yleisössä saadaan säilytettyä tarvittavat turvavälit, on Uusikaupunki areenan pääkatsomosta poistettu käytöstä joka toinen penkkirivi. Samaan seurueeseen kuuluvat saavat istua vierekkäin, mutta muuten katsojien toivotaan jättävän tyhjä penkin verran tilaa vierustoveriin.

– Turvaväleistä ja käsienpesusta huolehtiminen kuuluu myös jokaisen katsojan velvollisuuksiin. Se on luonnollisesti jokaiselle varmasti selvää, että kipeänä ei paikalle tulla, muistutti Rantanen.

Koripalloliitto on ohjeistanut seuroja eväämään sisäänpääsy ottelutapahtumaan ilman maskia saapuvilta katsojilta. Maskin käyttöä otteluissa valvovat järjestyksenvalvojat. Syödessä ja juodessa maskin saa ottaa pois.

– Ja vaikka kaikilla onkin maskit kasvoilla, niin turhaa huutelua on pelin tiimellyksessä syytä välttää. Nyt on oikein kannustaa omia taputtamalla ja tömistelemällä, totesi Rantanen.

Kaikki yleisöltä ja otteluiden toimihenkilöiltä maskin käyttöä vaativat lajiliitot muistuttavat koronatilanteen vakavuudesta ja siitä, että mikäli maskipakkoa ja turvavälejä ei urheilutapahtumissa noudateta, on järjestävän seuran tehtävä päätös ottelutapahtumien järjestämisestä ilman yleisöä.

– Se, että ottelut olisi pelattava ilman yleisöä, on varmasti se pahin painajainen kaikille urheiluseuroille lajista riippumatta.

– Tilanne vaatii sopeutumista ja rutkasti erityisjärjestelyjä, mutta toivotaan, että näin saamme vietyä koko kauden alusta loppuun niin, että myös yleisö pääsee nauttimaan tapahtumista paikan päälle, totesi Raimo Rantanen.

THL:n ohjeistuksen mukaan maskipakko ei koske henkilöitä, jotka eivät voi maskia käyttää terveydellisistä syistä.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here