Uusi tieliikennelaki ei juuri näy käytännössä

0
Mikael Saramo ja Juha Laiho miettivät, missä järjestyksessä työt kannattaa hoitaa. Kuva: Asko Tanhuanpää

Uudenkaupungin autotehtaan kupeessa toimivan Huolto-Rengas Laiho Oy:n toiminnassa ei ole juurikaan näkynyt, että tieliikelain määräykset talvirenkaita koskien muuttuivat viime kesäkuun alussa. Nykyisin kesärenkailla voi ajaa, sään sen salliessa, vaikka koko talven. Lakimuutoksesta huolimatta autoilijat kuitenkin vaihtavat renkaitaan niin sanotusti vanhaan malliin.

– Muutama urhoollinen varmasti löytyy, joka yrittää sinnitellä kesärenkailla läpi talven, mutta uskon heidän jäävän vähemmistöön. Ihmiset ovat sen verran fiksuja, että he ymmärtävät turvallisuuden päälle ja sekin tiedostetaan hyvin, että vääränlaisista renkaista tulee helposti myös iso rangaistus, vuodesta 1998 lähtien yrittäjänä toiminut Juha Laiho tiivistää.

– Sekin ymmärretään, että vanhoista talvirenkaista ei ole juurikaan hyötyä, kun niiden aika loppuu. Rengas muuttuu aika liukkaaksi, jos pintaa tai nastoja ei ole enää riittävästi, tietää Laiho.

Juha Laihon mukaan vähintään 90 prosenttia autoilijoista vaihtaa talvirenkaat alle niin sanotusti vanhaan tyyliin eli kalenteritalven alkaessa ja lähinnä käytöstä riippuen niitäkin löytyy, jotka heräävät aikaisemmin.

– Minulla ei ole kuin yksi ainoa neuvo autoilijoille eli toimikaa oman järkenne mukaan. Vahinko voi olla korvaamaton, jos säästää turhasta. Totuus on, että talvirenkaiden pitäminen alla vaikka vaan yhden ylimääräisen kuukauden ei kuluta sen enempää renkaita kuin asvalttiakaan käytännössä ollenkaan. Eli mieluummin viikkoa aiemmin kuin yhtään päivää liian myöhään, Laiho näkee.

Lakimuutoksen merkitykseen Laiho ei halua vielä tässä vaiheessa puuttua. Hän sanoo diplomaattisesti olevansa sitä ajatellen jo vuoden päästä paljon viisaampi.

– Nyt halutaan selvästi panostaa enemmän autoilijoiden omavastuuseen ja harkintaan. Minä kuulun siihen koulukuntaan, joka jaksaa uskoa suomalaisen autoilijan fiksuuteen.

– Idea on hyvä eli kesärenkaat eivät ole yleensä enää marraskuussa turvalliset, vaikka laki niiden käytön sallisikin, tietää Laiho.

Nasta- ja kitkarenkaiden käyttösuhteeseen ei Juha Laiho usko lakimuutoksen vaikuttavan, vaan alle pistetään edelleenkin lähtökohtaisesti rengas, joka sopii parhaiten kunkin käyttöön.

Huolto-Rengas Laiho Oy edustaa muutaman merkin renkaita, mutta käytännössä samasta paikasta saa halutessaan muitakin merkkejä. Yrityksen yhteydessä toimii myös oma rengashotelli, jonka tilakapasiteetin Juha Laiho myöntää nykypäivän vaatimuksia ajatellen rajalliseksi.

– Nostopaikkoja pitäisi olla enemmän, hän huokaa.

Asko Tanhuanpää

Uusi tieliikennelaki

astui voimaan 1.6.2020

lain mukaan talvirenkaita on käytettävä marraskuun alusta maaliskuun loppuun, mikäli keli sitä edellyttää

nastarenkaita saa käyttää muulloinkin, jos keli sitä edellyttää

renkaiden kulutuspintaa koskevat säännöt ovat entisellään eli talvirenkaissa pääurien syvyyden on oltava vähintään kolme millimetriä