Valitettavasti näin

0

Sain alkukuusta riesakseni aivan tavallisen flunssan. Sellaisen, joka muistuttaa joulua. En tarkoita joululla sitä, että leivotaan psykoosissa pipareita, ja kuunnellaan kun lapset itkevät pakkasessa, vaan sitä, että maataan kotona, eikä mennä töihin, ja maatessa muistellaan kuinka lapsena kaikki oli paremmin.

Ainakin omat ajatukseni ovat lämpimiä, kun palautan mieleeni lapsuuden räkätautisen idyllin. Sain olla luvan kanssa pois koulusta ja katsella päivät pitkät videokaseteilta Peukaloisen retkiä. Sain äidiltä paljon huomiota, ja hän kiikutti minulle kaupasta Jaffaa ja Aku Ankan taskukirjoja. Olin reipas, kun makasin sohvalla tekemättä mitään.

Flunssat eivät ole enää yhtä hohdokkaita kuin ennen, mutta en kehtaa valittaa, sillä voisihan tauti olla pahempikin. Koronavirukseen verrattuna minun niiskutteluni on pientä. Ja jos ajatellaan ihmisiä, jotka ovat koronaviruksen vuoksi joutuneet sellaiselle teho-osastolle, jossa villit koirat purevat heitä, niin eipä tavallisilla koronapotilailla ole paljoa valittamista.

En tiedä kuka on keksinyt sellaisen säännön, että on mautonta valittaa, jos jonkun toisen asiat ovat vielä huonommin. Varmaan se sama tyyppi, joka on keksinyt, että taideteosten tai urheilusuoritusten kritisointi edellyttää sitä, että osaa tehdä itse paremmin.

Tämän tyypin puheilla ei liene paljoa painoarvoa, sillä kokemukseni mukaan suuri osa ihmisten välisestä arkisesta kanssakäymisestä koostuu oman kurjuuden korostamisesta, ja sellaisten ihmisten kritisoimisesta, jotka tekevät kaiken paremmin kuin kritisoija itse.

Jos kuvittelee mielessään todellisuuden, jossa ihmiset valittamisen sijaan aina heikkona hetkenään työntävät naamansa hiomakoneeseen, niin ei valittaminen enää olekaan niin paha juttu. Sitäpaitsi juuri yhteiset kärsimykset ja niiden yhteisöllinen käsitteleminen tuottaa välillemme sitä sosiaalista tahmaa, joka tarraa meidät kiinni toisiimme.

Mistä olisi helpompaa löytää yhteistä jutunjuurta kuin huonosta hallituksesta tai päin honkia päällystetystä maantieverkostosta? Mikä rikkoisi kiusallisen hiljaisuuden armeliaammin kuin ilmoitusluontoinen asia suonikohjun puhkeamisesta? Kaikki kärsivät jostain, ja siksi kaikilla on käsitys siitä mistä puhut, vaikka puhuisit juuri sinun yksilöllisestä kärsimyksestäsi.

Valitettavaa on vain se, että ihminen ei saa valitusvirsien kuuntelemisesta samanlaista tyydytystä kuin niiden veisaamisesta. Kaikista vaivoistaan valittavissa ihmisissä kaikkein ikävystyttävintä ovat kaikki heidän vaivansa, kun taas valittamisesta valittavassa kolumnistissa kaikkein valitettavinta on hänen kyvyttömyytensä keksiä mitään muuta valitettavaa.

Ossi Nyström

vapaa toimittaja

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here