Valosarjojen solmujen avaaminen kuuluu monissa kodeissa joulun ajan jokavuotisiin perinteisiin. Valoja sytytellään pihoille ja ikkunoille aina vain aikaisemmin, eikä tämä kororonavuosi tee poikkeusta. Nyt jos koskaan kaamokseen tarvitaan valonpilkahduksia.
Jouluvalokatselmuksia voi tehdä oman kotikaupungin lisäksi lähikunnissa, sillä lähes kaikissa Vakka-Suomen kunnissa on vähintäänkin kuusi keskellä kylää ja useimmissa myös omat persoonalliset jouluvalonsa. Myös kodeissa ja yrityksissä on viritelty valoja ohikulkijoiden iloksi.
Led-valot kuormittavat ympäristöä vähemmän kuin perinteiset hehkulamput, joten senkään vuoksi niiden käyttämistä ei tarvitse välttää. Niin sisä- kuin ulkovalojen käyttöohjeet kannattaa tosin lukea huolella ja vanhojen jouluvalojen kunto pitää tarkistaa ennen kuin ne kytkee päälle.
Kansanterveyden kannaltakin jouluvaloilla on merkitystä, sillä ne kannustavat liikkeelle iltaisin. Nyt kun metsäpoluilla kulkeminen pimeään aikaan ei ole kaikkialla mahdollista, koronan nostattamaa vaellusbuumia voi laajentaa kaupunki- ja taajamakävelyihin.
Jos valot eivät sytytä joulumieltä ja haluaa tuijottaa tähtitaivasta, tältä seudulta löytyy yllin kyllin paikkoja siihenkin harrastukseen.
Uudessakaupungissa perinteinen Joulun avaus ja Wanhan ajan markkinat jäävät tänä vuonna koronan vuoksi väliin, mutta onneksi upeat jouluvalot ja torin kuusi tuovat iloa entiseen tapaan. Uudenkaupungin kaupunkisuunnitteluosasto voitti pari vuotta sitten ansaitusti Maakunnan kaunein joulukatu -kilpailunkin.
Tilaisuuksien peruutuksista huolimatta tapahtumiakin on toistaiseksi pystytty jonkin verran järjestämään. Teatterissa ja taidenäyttelyissä voi edelleen käydä hakemassa virkistystä, kun ottaa huomioon asiaankuuluvat koronaohjeistukset.