Nykyään moiseen uskovan elämä olisi varmaan uuvuttavaa, sillä kylät, taajamat ja pihat ovat metsäneläimiä täynnään.
Ihmisasutuksen tuntumassa elävät eläimet voisi jakaa karkeasti kahteen ryhmään. On niitä, jotka lyöttäytyivät ihmisen seuraan vuosisatoja tai -tuhansia sitten jossain muualla, ja esiintyvät Suomessa ainoastaan asutuksen lähellä. Tällaisia otuksia ovat esimerkiksi isorotta, kotihiiri, varpunen, kesykyyhky ja siili.
Sitten on suomalaisia eläimiä, jotka ovat muuttaneet taajamiin ympäröivästä luonnosta. Näiden lajien määrä kasvaa vuosien mittaan. Esimerkiksi sepelkyyhky ja valkoposkihanhi ovat kaupunkilaistuneet äskettäin. Seuraavaksi perässä näyttävät olevan tulossa korppi, harmaahaikara ja meriharakka.
Arka metsäneläin ei voi noin vain marssia maantien laitaan ja asettua asumaan jonkun takapihalle. Takana on prosessi, joka on voinut kestää vuosikymmeniä.
Osa sitä on habituaatio eli tottuminen. Eläin, joka toistuvasti kokee jotain – vaikkapa liikenteen melua – ilman, että siitä koskaan seuraa mitään ikävää, tottuu ja lakkaa pelkäämästä. Sukupolvi toisensa perään eläimet pystyvät kasvattamaan poikasensa yhä hälyisämmissä paikoissa.
Taajama myös valitsee eläinpersoonallisuuksia. Arat, helposti säikkyvät yksilöt muuttavat mieluummin poispäin ihmisistä, kun tulee aika etsiä omaa elinpiiriä. Rohkeat ja uteliaat jäävät. Koska iso osa persoonallisuutta on geeneissä, näin syntyy perinnöllisiä eroja maalais- ja kaupunkilaiseläinten välille.
Vuosikymmenten mittaan erot voivat kasvaa suuriksikin. Uuden tutkimuksen mukaan Lontoossa – missä eläinten kaupunkilaistuminen on edennyt pidemmälle kuin Suomessa – ketut ovat peräti kesyttämässä itseään.
Kaupunkilaisketut eivät ole pelkästään pelottomia, vaan niiden päät ovat pyöreämmät, kuonot lyhyemmät ja aivot pienemmät kuin maalaiskettujen. Nämä muutokset kertovat, että kaupunkiketut jäävät aikuisinakin lapsenomaisiksi samaan tapaan kuin koirat ovat käyttäytymiseltään ja mittasuhteiltaan lapsekkaita susia.
Asutuksen tuntumaan saapuvista eläimistä voi joskus olla harmiakin, mutta mikä kiehtova luontokokemus, katsoa evoluution etenemistä omalla takapihalla!
Maija Karala