Kirkon jäsenkadosta huolimatta rippikoulujen suosio on säilynyt vahvana. Evankelisluterilaisen kirkon jäseninä olevista nuorista yli 90 prosenttia käy rippikoulun ja myös yllättävän moni ei-jäsen haluaa osallistua rippikoulutoimintaan.
– Kaverit on se vahvin syy rippikouluinnostukselle. Ei haluta jäädä paitsi ikätovereita yhdistävästä kokemuksesta, selvitti Uudenkaupungin seurakunnan nuorisotyönohjaaja Päivi Aaltonen.
Mielenkiintoinen ilmiö on, että rippikouluun, ja erityisesti rippileireille, haluaa osallistua myös ei-evankelisluterilaiseen kirkkoon kuuluvia nuoria.
– Näitä tilanteita tulee vastaan vuosittain ja yleensä kaikille voidaan järjestää paikka rippikoulussa. Osalle nuorista tämä on niin käänteentekevä kokemus että heistä tulee myöhemmin seurakunnan jäseniä.
– Konfirmaatio on kuitenkin niitä nuoria varten, jotka ovat kastettuja ja kirkon jäseniä, muistutti Aaltonen.
Koronaepidemia sotki tämän vuoden osalta rippikoulujen aikataulut niin, että vuoden 2021 rippikouluihin ilmoittautuminen alkaa vasta ensi viikolla.
– Koronan takia jouduimme siirtämään konfirmaatiotilaisuudet syksyyn. Tämän vuoden viimeisen rippiryhmän konfirmaatio pidettiin vasta syyslomaviikolla, selvitti Päivi Aaltonen.
Rippikoulujen konfirmaatiotilaisuuksia siirrettiin, jotta koronan aiheuttamat kokoontumis- ja tapaamisrajoitukset eivät olisi vaikeuttaneet nuorille tärkeän juhlan järjestämistä.
– Tosin nyt syksyllä saimme jälleen jännittää, iskevätkö uudet rajoitukset päälle ennen kuin kaikki konfirmaatiotilaisuudet on pidetty, mutta onneksi näin ei käynyt, totesi Aaltonen.
Ensi vuonna Uudenkaupungin seurakunnassa järjestetään kaikkiaan kahdeksan rippikoulua. Näistä viisi on perinteisiä leiririppikouluja Haukharjan leirikeskuksessa. Yksi leiriripareista järjestetään talvilomaviikolla ja muut kesä-heinäkuun aikana.
– Lisäksi paluun tekee muutaman vuoden tauon jälkeen paljon kysytty meriripari, selvitti Aaltonen.
Käytännössä jokaiselle rippikouluikäiselle uusikaupunkilaisnuorelle olisi paikka leiririparilla.
– Mutta toki järjestämme myös yhtä perinteisen kaupunkirippikoulun alkutalvesta. Kaikilla nuorilla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta tai halua osallistua leiritoimintaan, lisäsi Aaltonen.
Ensi syksynä on lisäksi tulossa oma pienryhmärippikoulu erityistä tukea tarvitseville oppijoille.
Konfirmaatiotilaisuuksista kaksi pidetään Kalannin kirkossa ja muut joko Uudenkaupungin uudessa tai vanhassa kirkossa.
– Kalannissa tämä ikäryhmä on niin suuri, että kahdelle erilliselle konfirmaatiotilaisuudelle on tarvetta. Lokalahdella ja Pyhämaassa nuoria taas on sen verran vähän, ettei ole järkevää järjestää omaa konfirmaatiotilaisuutta kummassakaan. Myös seurakunnan työntekijäresurssien vähyys on otettava huomioon toimintoja suunniteltaessa, muistutti Aaltonen.
Sähköinen ilmoittautuminen ensi vuoden rippikouluihin alkaa siis tulevana maanantaina. Infotilaisuus rippikouluista pidetään tiistai-iltana Uudenkaupungin uudessa kirkossa.
Aaltonen toivoo, että ensi vuoden rippikoulut voidaan järjestää suunnitelmien mukaan.
– Toki meillä on mahdollisuus pitää rippikouluja myös etäyhteyksillä, mutta rippikouluun kuuluva tunnelma syntyy kasvokkain tapahtuvasta vuorovaikutuksesta, spontaaneista keskusteluista ja yhteisistä kokemuksista, pohti nuorisotyönohjaaja Päivi Aaltonen.
Uudessakaupungissa on ensi kesänä mahdollista osallistua myös ratsastusrippikouluun. Tämä riparin järjestelyistä vastaa Wasaborgin talli.