Sosiaalipalveluiden tarve ei saisi enää kasvaa edellisvuosien tavoin. Tämä vaatii yhteistyötä kaikilta tahoilta ja myös kolmannen sektorin eli yhdistysten ja järjestöjen vahvaa osallistumista. Kun alkaviin ongelmiin päästään kiinni jo ruohonjuuritasolla, säästetään loppulaskussa huomattava summa euroja.
Uusikaupunkilaisittain positiivista taloususkoa antaa kaupungin merkittävimmän työllistäjän, Valmet Automotiven, viimeaikaiset hyvät uutiset. Kaupungin taloustavoitteiden toteutuminen ei kuitenkaan riipu yksin paikallisista toimista. Paljon on kiinni siitä, miten yleinen taloudellinen tilanne kohenee ja siitä, etteivät valtiovallan toimenpiteet heikennä kuntataloutta.
Yleinen taloustilanne riippuu pitkälti koronapandemian kehityssuunnasta, miten tauti saadaan meillä ja maailmalla kuriin ja mitä keinoja pandemian hillitsemiseksi käytetään. Tällä hetkellä lähdetään oletuksesta että koronatilanne pysyy Suomessa hallinnassa ja viime kevään kaltaisia laajoja sulkutoimia ei enää tarvitse ottaa käyttöön. Tämänkin tavoitteen toteutuminen vaatii kaikkien osallistumista. Jokainen varmaan on samaa mieltä siitä, että käsidesin käyttö ja maskin pitäminen esimerkiksi ruokakaupassa on pieni hinta siitä, että yhteiskunnan pyörät pysyvät pyörimässä.