Upouusi hirvieläin

1
Isokauriin odotetaan leviävän Suomeen ilmaston lämmetessä. Nyt yksi kaurispukki ammuttiin erehdyksessä Pohjanmaalla.

Pohjois-Pohjanmaan Iissä sattui viime viikolla erikoinen tapaus, kun metsäkauriina ammuttu eläin osoittautui lajiksi, jota Suomessa ei pitäisi ensinkään esiintyä. Se oli nuori isokauris, vanhalta nimeltään saksanhirvi.

Tapausta tutkitaan Iltalehden mukaan metsästysrikoksena, sillä isokauriin ampumiseen ei tietenkään ollut lupaa. Isokauris on nimensä mukaisesti metsäkaurista noin tuplasti korkeampi ja nelisen kertaa painavampi, mutta molemmat ovat väriltään punaruskeita ja niillä on kapeapiikkiset sarvet, mikä ehkä selittää erehdyksen.

Isokauriin on jo jonkin aikaa odoteltu saapuvan Suomeen lämpenevän ilmaston myötä. Itärajan tuntumassa on jo nähtykin muutamia yksilöitä, mutta ne osoittautuivat venäläisistä metsästyspuistoista karanneiksi tarhaeläimiksi.

Iissä tavattu isokauris on ilmeisesti tupsahtanut meille toista kautta, Ruotsista Perämeren pohjukkaa myöten. Perämeren leuto rannikko on etelästä saapuville eläimille luontainen leviämisreitti: samaa kautta tuli aikoinaan myös metsäkauris.

Urospuolisia isokaurisharhailijoita todennäköisesti tulee lisää, mutta lisääntyvän kannan syntyyn on vielä aikaa. Naaraat ovat nimittäin paljon vähemmän liikkuvaista sorttia kuin uusia elinalueita etsivät nuoret urokset.

Ruotsissa isokauriin varsinainen levinneisyys ulottuu Uumajan pohjoispuolelle, mutta siitä on vielä matkaa Perämeren pohjukkaan, mistä kulku Suomeen onnistuu.

Isokauris on Suomessa elävistä hirvieläimistä lähintä sukua Korkeasaaren eläintarhan miluille eli davidinhirville. Toiseksi lähin serkku on lounaisessa Suomessa istutettuna esiintyvä täpläkauris eli kuusipeura. Kooltaan isokauris on yksi suurimmista kauriista. Se painaa jopa parisataa kiloa, mutta on kuitenkin selvästi hirveä pienempi.

Lajin vanhan nimen, saksanhirven, nisäkäsnimitoimikunta hylkäsi hyvästä syystä: otus elää paljon Saksaa laajemmalla alueella, eikä se ole hirvi. Isokauris on ehkä nimenä vähän lattea, mutta ainakin se on kuvaava, onhan kyseessä tosiaankin isokokoinen kauris.

Toivotetaanko uusi sarviniekka Suomeen tervetulleeksi vai halutaanko sen saapuminen estää? Ilmastonmuutos on edennyt niin pitkälle, että Suomen luonto keskieurooppalaistuu nyt väistämättä. Isokauris on ollut osa Euroopan luontoa satojen tuhansien vuosien ajan, joten siitä tuskin on luonnolle vahinkoakaan.

Maija Karala

1 KOMMENTTI

  1. Kuvassa on japaninhirviä (Cervus nippon), ei saksanhirviä eli punahirviä (Cervus elaphus). Tunnistaa mm. turkin täplistä.

Kommenttien lisääminen on estetty.