Wanhanajan markkinat ja joulunavaus perutaan

0
Joulunavauksen yhteydessä on perinteisesti järjestetty myös wanhanajan joulumarkkinat. Koronarajoitusten takia joulunavaus oheistapahtumineen perutaan.

Kaupunki ei järjestä aiemmista suunnitelmista poiketen marraskuun viimeisenä sunnuntaina perinteisiä Wanhanajan markkinoita tai joulunavausta.

– Tapahtumia ei järjestetä koronan uhan takia, mutta hoidamme kaupungin keskustaan joulumarkkinasunnuntaiksi musiikkia ja valoja, Uudenkaupungin elinkeinopalveluiden palvelusihteeri Teija Isotupa kertoo.

Sunnuntaina 29. marraskuuta ei siis ole luvassa myöskään perinteistä joulukadun avausta kulkueineen ja karkkijakoineen, mutta kaupungin jouluvalot syttyvät kello 16.

– Teemme myös jouluhenkisiä videoita kaupungin sosiaalisen median kanaviin. Päiväkodeille on jo lähtenyt haaste jouluaskarteluista ja yhtenä videona on muun muassa se, kun Joulupukki ja Joulumuori kiinnittävät lasten tekemiä askarteluja torin joulukuuseen, Isotupa summaa.

Kaupungin keskustaan luodaan siis jouluhenkeä varsinaisen tapahtuman puutteesta huolimatta. Kaupungin keskustaan on tulossa tunnelmaa luomaan esimerkiksi heijastinpuita.

– Koska kaupunki ei voi koronarajoitusten takia järjestää kaikkien yhteistä joulutapahtumaa, niin nyt vaaditaan yrittäjiltä ideoita ja innovatiivisuutta, jotta väkeä saadaan kauppoihin, Isotupa lisää.

Loppuvuodesta peruuntuvat koronarajoitusten takia myös lasten pikkujoulut sekä lapsille ensimmäistä kertaa suunniteltu uuden vuoden tapahtuma.

Kaupungissa ei suuria yleisötilaisuuksia loppuvuoden aikana

Kaupungin tartuntataudeista vastaava lääkäri Minna Helenius ja vs. tartuntataudeista vastaava hoitaja Linda Ala-Äijälä suosittelivat vahvasti, ettei kaupungissa järjestetä loppuvuoden aikana suuria yleisötilaisuuksia.

– Yleisötilaisuuksissa satunnaisten ihmisten kohtaamiset lisääntyvät merkittävästi ja tartuntariski kasvaa. Epidemiatilanteen hillitsemiseksi on tärkeää, että jokainen tapahtumanjärjestäjä ja yksittäinen ihminen toimii vastuullisesti, kaupungin tiedotteessa todetaan.

Lounais-Suomen aluehallintovirasto antoi lokakuun lopulla määräyksen, jonka mukaan yli 20 henkilön yleisötilaisuuksia tai yleisiä kokouksia sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa voi järjestää vain silloin, kun tapahtumajärjestäjä voi varmistaa osallistujien turvallisuuden.