Erikoisia joulumuistoja yksinäisille ja onnettomille

0

Kuusikymppisellä alkaa olla takanaan monenlaisia jouluja, onnistuneita ja ei niin onnistuneita. Pohjaan palaneita puuroja ja perheriitoja, lahjojen paljoudesta ylikierroksilla käyviä lapsia, äidin parhaalle pöytäliinalle kaatuvia kaakaoita, pakkoryntäämistä paikasta toiseen.

Murheellisia jouluja, kun joku perheenjäsenistä lopullisesti puuttuu.

Outo, mutta olosuhteisiin nähden miltei onnistunut joulu sattui 90-luvun alussa. Avomieheni oli keväällä kuollut, ei kotia, ei mitään entisestä jäljellä.

Jo kesällä päätin lähteä joulua pakoon niin kauas kuin pääsee. Niin kauas kuin pääsee oli Teneriffalla. Ystäväpariskunta tuli samaan hotelliin jouluksi pari päivää myöhemmin.

Kaikki lähti liikkeelle hiukan epäonnisesti. Aamuvarhaista lentoa edeltänyt yö meni parin tunnin yöunilla lentoaseman ikkunalaudalla. Paleli ja ikkunalauta oli puinen, mutta kivikova.

Perillä odotti ylläri. Luulin varanneeni yhden hengen huoneen ja maksaneeni siitä, mutta sepä olikin puolikas kaksiosta.

Kaksio oli kaaoksessa ja kylpyhuoneen lavuaarissa huonekaverin pikkupyykki likoamassa. Vuoteeksi oli tarjolla olohuoneen sohva, jolle näännyin, kunnes huonekaveri ilmestyi ja kolisteli keittiössä. Mutta onneksi naapuri viihtyi enimmäkseen muualla omien tuttujensa luona.

Pari päivää meni, ja omat kaverini saapuivat. Jouluaaton aamuna menin koputtelemaan heidän oveaan lähtövalmiina jonnekin.

Näky oli surkea. Vatsatauti oli iskenyt yöllä molempiin. Hain kaupasta pullovettä ja virvokkeita, pientä evästä, jota voi yrittää sitten, kun alkaa tuntua paremmalta.

Vietin päivää auringonpaisteessa. Suomessa kaikki loppuu joulurauhan julistukseen. Espanjassa jouluaatto ei hiljennä mitään eikä meno turistikohteissa muutenkaan koskaan katkea. Feliz Navidad! laulavat kovaääniset kadulla.

Illalla toinen ystäväni oli hiukan piristynyt. Pelasimme maijaa ja ristiseiskaa, hoivasimme vielä petin pohjassa olevaa sairasta ja kuuntelimme Dire Straitsia pienestä musiikkilaitteesta, jonka olin päivällä ostanut.

Jouluaatto ei todellakaan mennyt itkemiseen. Ei aikaa eikä tilaisuutta suruun ja tunteiluun. Joulupäivänä elämä alkoi palata ystäviini ja tapanina vuokrasimme auton ja ajelimme saaren toiselle puolen.

Joulutähdet ja oleanterit kukkivat punaisinaan. Meri oli sininen, aava ja rannaton.

Sitten lensin kotiin, ja uutenavuotena muutin Harmaalokkikujalle ensimmäiseen asuntoon, jonka olen itse omistanut. Katselin raketteja ikkunasta ja join pikkolopullon rutikuivaa kuohuvaa, jonka olin tuonut matkalta. Se oli tosi pahaa.

Hirtehinen huumori on paras lahja, jonka jouluksi voi saada, ja on siitä apua muulloinkin.

Niin ja ystävät, jotka vaikka sairastuvat, jotta sinun joulussasi olisi muuta mietittävää!

Raija Herrala-Nurmi

vapaa toimittaja

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here