Juhlat jäivät juhlimatta

0

Vuosi sitten Uudenkaupungin Sanomissa odotettiin vuotta 2020 innolla. Olihan edessä lehden juhlavuosi. 130 vuotta on pitkä ikä yritykselle kuin yritykselle, mutta erityisesti sanomalehdelle.

1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alkuvuosina Suomen yhteiskunnallisen myllerryksen keskellä sanomalehtiä syntyi ja kuoli tiuhaa tahtia. Vuonna 1890 perustettu Uudenkaupungin Sanomat kuitenkin selvisi alun hankalista vuosista ja löysi lukijansa ja tukijansa.

Vaikeita vuosia on lehden taipaleeseen mahtunut tämän jälkeenkin, eikä tämä ole kaupungin historiaa tunteville mikään uutinen. Paikallislehdet kuitenkin elävät ja hengittävät samaan tahtiin ympäröivän yhteisön tahtiin. Kovalla työllä on lehtikin selvinnyt eteenpäin ja on nyt maamme kolmanneksi vanhin suomenkielinen, koko historiansa ajan samannimisenä ilmestynyt sanomalehti.

Lehden juhlavuodesta ei kuitenkaan tullut sellainen kuin mitä olimme suunnitelleet. Maaliskuun alussa Suomeen iskenyt koronavirusepidemia teki tyhjäksi kaikki suuret juhlasuunnitelmat. Kokoontumisrajoitusten takia jouduimme perumaan niin huhtikuun alkuun suunnitellun toritapahtuman kuin syksyn perinteisen Hehku-karnevaalinkin.

Juhlimisen sijaan kaikki voimavarat oli keskitettävä arkiseen työhön, mihin etätyöjärjestelyt aiheuttivat omat lisähaasteensa. Ketään ei voinut tavata henkilökohtaisesti, vaan kaikki jutut oli tehtävä joko puhelimitse tai sähköpostilla. Tutuiksi tulivat erilaiset verkkopalaverit ja -seminaarit. Osa niistä onnistui jopa erinomaisesti, mutta osasta näen painajaisia vielä eläkkeelläkin.

Haastavinta on kuitenkin ollut löytää tasapaino tarvittavan tiedottamisen ja liiallisen höyryämisen välillä. On tärkeää, että lukijat saavat ajantasaista tietoa koronaviruksen leviämisestä, opastusta siihen, miten leviämistä voidaan estää ja miten epidemia vaikuttaa arkeen. Toisaalta on pidettävä mielessä se, että turhan pelon tai hysterian lietsominen ei auta ketään. Lisäksi sanomalehdistön tehtävä on jakaa varmistettua tietoa, ei huhuja tai juoruja.

Henkilökohtaisesti minulle oli vaikeinta hyväksyä ikäihmisten, ja erityisesti hoivakodeissa olevien sairaiden ja ikääntyneiden, täydellinen eristäminen. Järjellähän tämän keväisen päätöksen ymmärsi, etenkin kun oli lukenut niistä kauheuksista mitä vanhainkoteihin iskenyt koronavirusepidemia oli saanut jo aikaan eri puolilla maailmaa. Mutta sydän kyllä itki eristyksiin ja yksin jääneiden, niin tuttujen kuin tuntemattomienkin, puolesta.

Monet juhlat jäivät tänä vuonna juhlimatta, mutta niiden aika tulee vielä. 130-vuotias Uudenkaupungin Sanomat on myös hyvä esimerkki siitä, että myrskyn jälkeen tulee tyyntä ja vaikeistakin ajoista selvitään.

Maija Ala-Jääski

toimittaja

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here