Tartuin imurinvarteen sellaisella tarmolla, joka ei ole enää toistunut. Muurahaiset tuskin ymmärsivät mikä niihin iski. Imin niitä pölypussin pimeyteen kuin jonkinlainen maailmojen tuhoaja. Sitten ymmärsin, että mikään muu kuin jatkuva imu ei estäisi muurahaisia kävelemästä putkea pitkin takaisin vapauteen.
Ajatus siitä, että imuri pauhaisi tauotta kämpässäni koko loppuelämäni ajan alkoi tuntua epämiellyttävältä. Yhtään enempää en ollut sinut sen mielikuvan kanssa, että kaikki kotini pinnat olisivat täältä ikuisuuteen täynnä muurahaisia. Jos nuo hyönteiset olisivat kiristäneet minulta rahaa, niin tässä kohtaa olisin antanut periksi ja tyhjentänyt säästöpossuni.
Tällaisesta tilanteesta ei oltu puhuttu seurakunnan päiväkerhossa, koulussa, lukiossa tai meillä kotona halaistua sanaakaan, joten ryhdyin googlaamaan. Törmäsin pian keskusteluun, jossa kehotettiin levittämään kanelia kaikkiin niihin paikkoihin, joista muurahaiset pyrkivät sisään.
On vaikeaa sanoa kuinka suuri merkitys juuri kanelilla oli siinä, että taistelu muurahaisten kanssa päättyi minun voittooni, sillä levitin lattialistojen viereen monenlaista muutakin.
Keskeistä on kuitenkin se, että koko tuon kevään ajan kotonani leijaili joulun tuoksu. Tämä johtuu siitä, että jostakin syystä suomalaisten aivoissa on sellainen kytkentä, joka yhdistää kanelintuoksun jouluun.
Tämän ovat panneet merkille myös monet elintarvikkeita valmistavat yritykset. Niinpä joka vuosi marraskuun tienoilla kauppojen hyllyille alkaa ilmestyä tuotteita, joiden eteen on lisätty etuliite ”joulu”.
Näitä tuotteita yhdistää se, että etuliitteen lisäksi niihin on lisätty kanelin makua. Mutta tuleeko siitä joku muka iloiseksi, kun ylihintaisen jouluherkkukorin sellofaanin alta paljastuu korvapuustiesanssilta maistuvaa joulutoffeeta ja jouluteetä? Se on juuri sitä tavaraa, joka lentää suoraan mustaan jätesäkkiin, kun sitä asunnon loppusiivousta tehdessä löytyy yllättäen jostain keittiön kaappien periltä. Jos tällaisille tuotteille olisi oikeasti kysyntää, myytäisiin niitä epäilemättä ympäri vuoden ilman etuliitettä.
Teen nyt ennustuksen ja se menee näin: jouluoluet notkuvat kauppojen kaljahyllyillä vielä juhannuksenakin. Tähän ei auta edes se, että tulevanakin vuonna niitä ruvetaan myymään puoleen hintaan jo pääsiäisenä. Ja jokainen varmasti ymmärtää, että alkoholin täytyy olla todella pahaa, jos se ei tässä tuhansien Irwinien maassa mene puoleen hintaan kaupaksi.
Jos nyt oikein tutkailemme sydämiämme, niin huomaamme, että kaneli ei sovi edes pullataikinaan. Kokeilepa jättää se pois ja näe valo. Edes muurahaiset eivät pidä kanelista ja ne syövät kuitenkin mielellään mädäntyneitä harakanraatoja.
Tämän kaiken valossa vetoan nyt maailman elintarviketehtailijoihin: lopettakaa tämä hulluus ja vetäkää sukkahieltä maistuvat joulutuotteenne markkinoilta!
Ossi Nyström
vapaa toimittaja