Kiitos ja onnittelut 103-vuotiaalle Suomelle

0

Suomi täyttää huomenna sunnuntaina 103 vuotta. Itsenäisyyspäivää vietetään tänä vuonna poikkkeusoloissa, mutta liput saloissa kertovat, että on erityinen kansallinen juhlapäivä.

Maamme on rakennettu yhdessä, ja yhdessä tehdään myös sen tulevaisuus. Itsenäisyyspäivän vastaanotto presidentin linnassa on peruttu ja perinteinen televisioitu kättelyrumba jää tänä vuonna väliin, mutta syntymäpäiviä vietetään kodeissa siitä huolimatta.

Tänään voi miettiä kotimaan hyviä puolia ja kiitollisuuden aiheita.

Yksi koronavuoden tunteikkammista yhteisöllisistä kokemuksista tapahtui maaliskuussa, kun Yle soitti radiossa presidentin toivomuksesta Maailma on kaunis -kappaleen. Presidentin erikoishaastattelun päätteeksi eetteriin kajahtanut tunteikas laulu ja ajankohta suuren kriisin hetkellä saivat monet liikuttumaan.

Vexi Salmen sanoittama ja Kassu Halosen säveltämän laulun voi kuulla rakkauden tunnustuksena Suomelle, se muistuttaa meitä siitä, että suomalaisilla on ilo ja etuoikeus asua vapaan maan vapaana kansalaisena.

Hyvää itsenäisyyspäivää 6.12.2020 Uudenkaupungin Sanomien lukijoille!

Maailma on kaunis

Maailma on kaunis ja hyvä elää sille

jolla on aikaa ja tilaa unelmille

ja mielen vapaus, ja mielen vapaus.

On vapautta kuunnella metsän huminoita,

kun aamuinen aurinko kultaa kallioita

ja elää elämäänsä, elää elämäänsä.

On vapautta valvoa kesäisiä öitä

ja katsella hiljaisen haavan värinöitä

ja elää elämäänsä, elää elämäänsä.

Maailma on kaunis ja hyvä elää sille

jolla on aikaa ja tilaa unelmille

ja mielen vapaus, ja mielen vapaus.

On vapautta istua iltaa yksinänsä

ja tuntea, tutkia omaa sisintänsä

ja elää elämäänsä, elää elämäänsä.

On vapautta vaistota viesti suuremmasta

ja olla kuin kaikua aina jatkuvasta

ja elää elämäänsä, elää elämäänsä.

Maailma on kaunis ja hyvä elää sille

jolla on aikaa ja tilaa unelmille

ja mielen vapaus, ja mielen vapaus.

(Sanat Vexi Salmi)