Kirje luetaan aina

0

Olin  asioilla isossa kauppakeskuksessa ja autolla liikkeellä. Kun sain asiani toimitettua, istuin autoon, peruutin pois parkkiruudusta ja lähdin ajamaan. Satoi rankasti ja tuuli oli kova.

Olin jo hyvän matkaa menossa pitkin kapeaa, joen rantaa seuraavaa pikkutietä, kun huomasin, että tuulilasinpyyhkimen alla oli paperilappu. Ruudullista paperia, johon oli käsin kirjoitettu jotain.

Viesti minulle, henkilökohtainen viesti. Jännittävää! 

Juuri silloin paperi irtosi ja lensi tiehensä. Aivan takanani tuli toinen auto enkä voinut pysähtyä. Oli kuitenkin selvää, että asia ei jäisi siihen, minun oli saatava tietää, mitä viestissä luki.

Edessä häämötti risteys. Kiihdytin vauhtia, laitoin vilkun päälle ja käännyin. Sitten tein u-käännöksen ja palasin takaisin sinne, mistä juuri tulin. Ajoin hitaasti ja tähyilin tien vierustaa. Tiesin suunnilleen, missä kohtaa lappuni katosi.

Bingo! Siellä se oli, valkoinen paperilappu näkyi heinikossa. Pysähdyin niin reunaan kuin pystyin, jätin auton ja säntäsin lappuni perään. Tuuli riepotti sitä pitkin joenvarsiniittyä.

Ruoho oli paikoin pitkää ja märkää. Saatoin näyttää omituiselta kun kompastelin käsi ojossa näennäisesti tyhjää tavoittelemassa. Sitä en tosin ajatellut hetkeäkään, en mitään muuta kuin paperia, jonka kohta tavoittaisin ja sitten tavoitin.

Hengästyneenä, kädet täristen avasin paperin taitokset ja luin:

”Opettele pysäköimään, senkin torvelo!”. 

Mitä mahdoin odottaa? Rakkauskirjettä, kutsua pääpuhujaksi Suomen Huippukirjoittajat -seminaariin? En ihan tätä kuitenkaan. Nolona palasin autolle enkä varsinaisesti kaivannut ketään jakamaan sitä hetkeä kanssani. 

Tapauksesta on jo vähän aikaa ja olen nauranut sille monta kertaa. Olin kuin mikäkin Mr.Bean eikä kohtauksesta puuttunut enää muuta kuin se, että olisin pudonnut jokeen ja autosta olisi pettänyt käsijarru ja se olisi kolaroinut yksikseen vastaantulijan kanssa. Itse viesti ei ole harmittanut, se oli varmaan aiheesta annettu. Sitä paitsi ”torvelo” on hauska ja omaperäinen sana, tässä kontekstissa lähes lempeä.

Jos tästä jotain voi oppia – muuta kuin pysäköimään huolellisemmin – niin sen, että käsin kirjoitettu viesti luetaan aina. Nykyään, kun jollain tavoin koneellisesti tuotettu teksti on vakio, käsin kirjoitettu kirje on lahja, henkilökohtainen ja vain saajalleen tarkoitettu. Jos viestissä vielä on kauniita sanoja, astetta kauniimpia kuin omassani, se toimii kuin hyväily.

Pirkko Varjo

vapaa toimittaja 

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here