Numero kymmenen

0

Hieman tukeva, vanha mies saa pallon komean syöttökuvion jälkeen. Pari siirtelyä ja tarkka potku kohti ylänurkkaa. Raivoisa tuuletus, katse suoraan kameraan. Mestari oli palannut valtaistuimelle.

Kunnes putosi sieltä pois.

Todellisuudessa Diego Maradona oli tuolloin vasta 34-vuotias, mutta 10-vuotiaan pojan silmissä hän näytti kehäraakilta. Takana oli 15 kuukauden pelikielto kokaiinin käytön takia ja se näkyi, vaikka painoa oli kuulemma pudonnut paljon hänen yrittäessään vielä kerran palata huipulle.

Tuo Kreikka-ottelun 3–0-maali jäi Maradonan viimeiseksi mestarityöksi. Seuraavan ottelun jälkeen hän antoi positiivisen dopingnäytteen efedriinin osalta ja peliura huipputasolla päättyi.

Olen liian nuori muistaakseni kesää 1986. Silloin Diego Armando Maradona saavutti sen jumalaseman, jonka vuoksi Argentiina itkee vielä pitkään.

Suomessakin jalkapalloa seuraava kansanosa suree, mutta yleisesti vastaavaa huumaa on vaikea ymmärtää.

Samaan aikaan, kun Maradona katosi pelikentiltä, nousi Hollannissa uusi eurooppalainen tähti. Jo edellisellä kaudella Hollannin liigan maalikuninkuuden voittanut Jari Litmanen johdatti Ajaxin Mestarien liigan voittoon keväällä 1995.

Kultainen pallo -äänestyksessä hänet nostettiin maailman kolmanneksi parhaimmaksi jalkapalloilijaksi nykyisen Liberian presidentin George Weahin ja saksalaisen Jürgen Klinsmannin jälkeen.

En halua vertailla Maradonaa ja Litmasta keskenään, vaikka molemmat pelasivatkin arvostetulla kymppipaikalla. Litmasen ura maailman ehdottomalla huipputasolla kesti vain muutaman vuoden, vaikka hän pelasikin vielä viime vuosikymmenelle saakka.

Litmanen ei ikinä päässyt juhlimaan Suomi-paita päällä suuria saavutuksia. Ja vaikka olisi päässytkin, suomalainen luonteenpiirre ei sovi fanaattisuuteen.

Onhan meillä niitä kovia juoksijoita, mutta silloin Afrikan maat vielä puuttuivat ja aika oli muutenkin toinen.

Onhan meillä niitä hiihtäjiä, mutta ei etelässä hiihdetä. Ja sitä paitsi Norja on parempi.

Onhan meillä niitä jääkiekkoilijoita, mutta sitä pelataan tosissaan ehkä viidessä maassa. Ja sitä paitsi Ruotsi on parempi.

Löydän samoja piirteitä itsestänikin. Voin seurata tuntitolkulla urheilua ilman sen kummempia tunteenpurkauksia. En osaa fanittaa ketään.

Olen toki iloinen, jos Suomi tai suomalainen voittaa, mutta siinä se.

Joskus toivoisin, että osaisin eläytyä täysillä. Osaisin miettiä enemmän tunteella kuin järjellä, kuka on maailman paras jalkapalloilija, Pele, Maradona, Cruijff, Beckenbauer, Messi vai Ronaldo.

Mutta niin tuskin enää käy. Lapsena asia oli toisin.

Siinä Argentiina–Kreikka-ottelussa Gabriel Batistuta teki kolme maalia. Hän oli mielestäni paljon parempi kuin Maradona. Paras kaikista, kunnes Argentiina hävisi Gheorghe Hagin johtamalle Romanialle, joka hävisi Ruotsille, joka hävisi Romarion ja Bebeton edustamalle Brasilialle. Seuraavat neljä vuotta olin kova Brasilia-fani.

Risto-Matti Kärki

tuottaja

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here