Paikallisille rajoitustoimille hyvät perusteet

0

Koronatilanne kääntyi marraskuussa huonompaan suuntaan, ja rajoitukset ja suositukset ovat nyt joulun lähestyessä kiristyneet. Mikään täydellinen yllätys se ei ole, sillä jo keväällä asiantuntijat kertoivat mahdollisesta toisesta aallosta.

Ikävät asiat eivät katso ajankohtaa, ja monilla on edessä erilainen joulu. Adventin aika on vuodenkierrossa ehkä kaikkein yhteisöllisimpiä juhlapyhiä. Kauneimmat joululaulut, pikkujoulut ja sukujoulut jäävät väliin tai ne toteutetaan virtuaalisesti.

Paikallisille rajoitustoimille on järeät perusteet. Uimahallin, kirjaston ja museon sulkeminen, harrastusten keskeyttäminen ja urheilu- ja kulttuuritapahtumien peruuntuminen ovat ikäviä juttuja, mutta ne ovat tässä tilanteessa välttämättömiä.

Ihmisten kohtaamisten vähentäminen niin sisä- kuin ulkotilaisuuksissa ehkäisee taudin leviämistä, tartuntoja ja mahdollisia koronakuolemia.

Pandemia kuormittaa nyt erityisesti terveydenhuollon henkilökuntaa, ja he ansaitsevat kaiken mahdollisen tukemme.

Vähintä, mitä jokainen voi omassa arjessaan tehdä, on noudattaa suosituksia ja kunnioittaa ohjeistuksia, joilla saadaan ehkäistyä taudin leviämistä. Jokaisella meistä on oma tärkeä roolimme taistelussa maailmanlaajuista pandemiaa vastaan.

Viime viikolla Suomessa analysoitiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan noin 13 000–22 000 näytettä päivittäin. Positiivisten tapausten osuus testatuista näytteistä oli noin 2,3 prosenttia.

Onneksi terveydenhoito ja erityisesti tehohoito ovat Suomessa maailman huippuluokkaa. Tämä on tullut todistetuksi nyt korona-aikana.

Virus voi tarttua keneen tahansa, eikä kukaan voi ajatella, että tämä ei koske minua.