Tapahtuma peruutettu

0

Vanhanajan markkinoiden ja joulukadun avauksen peruminen ovat pahoittaneet monen mielen, ja sappea on purettu muun muassa tekstaripalstalla ja somessa. Ikävää, mutta ihan yhtä kova valitus olisi seurannut, tehtiin niin tai näin.

Huomenna vietetään itsenäisyyspäivää hyvin eri tavalla kuin on totuttu – kättelyt jäävät näkemättä, mutta toivottavasti kaksi kynttilää palavat sitä useammilla ikkunoilla, kun kerran kotosalla ollaan.

Joulurauha julistetaan Turussa vain television ja radion välityksellä.

Päätös tutun vuosittaisen tapahtuman peruuttamisesta ei ole helppo. Voin sanoa kokemuksesta. Koronavuosi on laittanut monet yhdistykset ja seurat saman ratkaisun eteen, puhumattakaan niistä, jotka työkseen järjestävät tapahtumia ja festivaaleja.

Joudutaan punnitsemaan vastakkain hyvin vaikeita asioita. Miten suuri riski tapahtumasta aiheutuu osallistujien terveydelle? Voidaanko tuoleja ja pöytiä asetella harvempaan? Mikä pettymys koituu tutuille kävijöille? Tulevatko ihmiset enää ensi vuonna, jos nyt jää väliin?

Entä jos tapahtuma kuitenkin järjestetään, paikalle eksyy joku supertartuttaja ja joku todella sairastuu ja kuolee? Voinko elää sen kanssa, että olen ollut järjestämässä jotain, jonka seuraukset ovat nämä? Minkälaiseen kielteiseen julkisuusmyllyyn järjestäjä joutuu, jos niin käy? Miten viranomaismääräykset ehtivät muuttua ennen H-hetkeä?

Somessa tunteitaan purkavat eivät luultavasti tiedä, miten pitkään etukäteen joulumarkkinoiden tapaisia tilaisuuksia valmistellaan ja miten paljon vaivaa ne vaativat. Päätökset pitää tehdä kuukausia etukäteen, jotta kaikki ehtivät valmistautua. Tarvitaan iso nippu lupia ja paljon sitä sun tätä. Jos kaikki sitten joudutaan perumaan lyhyellä varoitusajalla, missä ovat myyjät tuotteineen. Piparkakkutaloja ei ehkä ole vielä leivottu, mutta jauhot ja siirappi odottavat jo kaapissa.

On yleinen harhaluulo, että tapahtuma vain putoaa taivaasta ja sitten yleisö kävelee sinne aikaansa viettämään. Laitetaan ajokieltomerkit pystyyn ja jostain vain putkahtavat kojut kadulle ja musikantit kadunkulmiin kuin sienet asvaltista.

Voi mahoton, mikä määrä näkymätöntä työtä, puhelinsoittoja, sähköposteja ja palavereja, ideoiden kehittelyä, varauksien tekemistä, sopimisia ja aikataulujen sovitteluja, lipunmyyntiä, lehti-ilmoituksia, mokkapaloja, jatkojohtoja ja ilmastointiteippiä pienenkin tapahtuman järjestäminen vaatii. Ja lisäksi hermojen venyttämistä, hiuksien repimistä ja kynsien pureskelua.

Kaikki alkaa jo hyvissä ajoin ennen. Ja kaiken tekevät ihmiset. ”Joku” jossain kulissien takana, jota ilman paikalla ovat vain tyhjät seinät tai autio katu.

Pari vuotta sitten pidettiin kauheaa meteliä demokadusta, joka toi valtavasti elämää kaupungin keskustaan. Ero vaisuun koronavuoteen ei voisi olla suurempi. Mutta elämme toivossa, että ns. normaali elämä vielä palaa. Silloin on hyvä muistaa, ettei elämä uudistuneellekaan kadulle synny itsestään, vaan joku sen aina tekee. Joka ainoan tapahtuman. Vapaaehtoisena yhdistystoimijana, yrityksenä tai palkallisena järjestäjänä. Mutta taivaasta se ei tipu.

Raija Herrala-Nurmi

vapaa toimittaja