
Varsinais-Suomen alueella todettiin tiistaina 83 uutta koronavirustapausta. Tämä on enemmän kuin minään päivänä koronapandemian aikana aiemmin Varsinais-Suomessa, kerrotaan Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin tiedotteessa.
– Tilanne on hyvin vakava. En voi kylliksi korostaa sitä, että tilanne on muuttunut muutamassa päivässä radikaalisti. Tartuntoja tulee nyt useista eri lähteistä ja tartuntojen määrä on kasvanut jyrkästi. Kaikkien meidän on syytä vielä kerran pysähtyä arvioimaan, miten voimme minimoida omien kontaktiemme määrää. Voimmeko edelleen vähentää omaa liikkumistamme mahdollisten tartuntatilanteiden minimoimiseksi, sanoo Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Mikko Pietilä .
Keskiviikkona jäljitetyksi saaduista tapauksista noin neljännes on todettu tulleen omasta perheestä ja lähipiiristä.
Maanantaista 30.11. alkaen kirjatut tartuntamäärät eri läheistä:
Samassa taloudessa asuvat, yhteensä 91 tartuntaa
Muu lähipiiri, yhteensä 23 tartuntaa
Työpaikoilla (muu kuin sote), yhteensä 23 tartuntaa
Pitkäaikaisen hoidon paikat, yhteensä 16 tartuntaa
Koulut ja oppilaitokset, yhteensä 12 tartuntaa
Ulkomaan matkat, yhteensä 15 tartuntaa
Yksityistilaisuudet, yhteensä 9 tartuntaa
Ilmaantuvuusluku, joka kertoo koronatartuntojen lukumäärän suhteessa 100 000 asukkaaseen viimeisen 14 vuorokauden aikana on Varsinais-Suomessa noussut 113,5 (9.12.). Koronavirustaudin ilmaantuvuusluku 6.12.2020 oli 103 kahden viikon ajalta 100 000 asukasta kohden. Nousu on merkittävä, toteaa sairaanhoitopiiri.
Tyksissä on sairaalahoidossa tällä hetkellä 14 potilasta. On odotettavissa, että koronapotilaiden määrä nousee lähipäivinä.
Uudessakaupungissa on yksi uusi koronavirustartunta, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) keskiviikkona.
Myös U-soten tietoihin on päivittynyt yksi uusi koronatartunta. U-sote ei tarkenna uuden tartunnan paikkakuntaa.
THL:n mukaan Uudessakaupungissa on nyt yhteensä 21 virustartunnan saanutta. U-soten alueella tartuntoja on yhteensä 29.
Tiistaina ainakin Uudenkaupungin yhtenäiskoulussa todettiin koronatartunta.
Mikään muu U-soten alueen kunnista ei vielä esiinny THL:n koronakartassa. THL:n koronakartalla ovat kunnat, joissa on vähintään viisi todettua tartuntaa.
Sotealueen muut kunnat ovat Vehmaa, Kustavi, Taivassalo ja Pyhäranta.
Varsinais-Suomessa mentiin keskiviikkona 2 000 tartunnan saaneen rajan yli. Luku on nyt 2 034, josta 88 on uusia. Eniten uusia tartuntoja tuli jälleen Turkuun, 55 kappaletta.
Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmä kertoi tiistaina, että Varsinais-Suomessa on siirrytty leviämisvaiheeseen.
Koko maassa uusia tartuntoja on 490. Suomessa kaikkiaan 28 732 henkilöä on saanut tartunnan epidemian aikana.