Uusikaupunki täsmensi paikallisia koronasuosituksia

0

Varsinais-Suomen alueellinen koordinaatioryhmä antoi eilen tiistaina uudet suositukset maakunnan koronaepidemiatilanteen selättämiseksi. Suositukset ovat voimassa 3.–23. joulukuuta 2020 koko maakunnan alueella.

Uudenkaupungin koronaryhmä tarkensi vielä tiistai-iltana, mitä suositukset tarkoittavat paikallisesti. Alle on siis koottu paikallisia täsmennyksiä, jotka ovat alueellisen koordinaatiotyöryhmän suositusten lisäksi.

Kirjastot

Kaupungissa kirjastojen toiminta järjestetään niin, että turvavälit voidaan säilyttää. Kirjastot tarjoavat rajattua palvelua, kuten lyhytaikaista lainaustoimintaa rajatulle kävijämäärälle ja yleisten tietokoneiden käyttöä välttämättömään asiointiin. Lukupaikat suljetaan ja kirjastoihin sovitut tapahtumat perutaan tai toteutetaan etänä.

Kulttuuri

Kulttuurikeskus Crusellin yleisötilaisuudet, esimerkiksi konsertit ja teatteriesitykset, keskeytetään. Crusellin taidenäyttelytila on auki, mutta tilassa voi vierailla kerrallaan maksimissaan kymmenen henkilöä. Vierailijoilta edellytetään kasvomaskin käyttöä.

Wahlbergin museotalossa voi vierailla vain kymmenen asiakasta kerrallaan. Museon henkilökunta ohjeistaa tarvittaessa asiakkaita odottamaan vuoroaan vierailulle. Museoasiakkailta edellytetään kasvomaskien käyttöä.

Nuoriso

Nuorisotalot pysyvät avoinna ja turvallista toimintaa järjestetään koronarajoitukset huomioiden. Yläkouluikäisiltä ja sitä vanhemmilta nuorilta edellytetään kasvomaskin käyttöä nuorisotiloissa. Nuorille tarjotaan eri kanavissa tietoa koronaviruksesta ja testiin hakeutumisesta sekä tuetaan nuorten jaksamista.

Liikunta

Kaupungin sisäliikuntatilojen yli 20-vuotiaiden toimintaan varatut vuorot perutaan, pois lukien maajoukkue-, SM- sekä 1-divisioonatason harjoittelu- ja kilpailutoiminta. Rajoitus ei koske kansainväliselle huipulle tähtäävää ammattimaista harjoittelua.Kaupungin sisäliikuntatilojen liikuntavuorot, joissa on alle ja yli 20-vuotiaita harrastamassa liikuntaa yhtä aikaa perutaan.

Uudenkaupungin uimahalli ja uimahallin kuntosali suljetaan yleisöltä 3.12. – 25.12., poikkeuksena alle 20-vuotiaiden seuratoiminta. Muut kuntosalit suljetaan yleisöltä 3.12.–23.12.

Kaupungin liikuntapalvelujen ohjattu harrastetoiminta päättyy 2.12. Jäähallin yleisöluisteluvuorot keskeytetään. Ulkoliikuntapaikat pidetään avoinna omaehtoista liikkumista varten.

Uudenkaupungin hallinnoimien sisäliikuntatilojen alle 20-vuotiaiden toimintaan varattuja vuoroja ei peruta. Sisäliikuntatiloissa toteutettava alle 20-vuotiaiden ottelu- ja kilpailutoiminta tulee keskeyttää.

Harjoittelu alle 20-vuotiaiden toimintaan varatuilla vuoroilla tulee toteuttaa turvavälein ja ilman lähikontaktia. Myös ulko-olosuhteita voi hyödyntää harjoittelussa. Jäähallin yleisöluisteluvuorot keskeytetään.

Liikuntapaikoilla on edelleen aiemmin tiedotetut voimassa olevat linjaukset ja määräykset mm. yli 15-vuotiaiden maskin käytön, turvaetäisyyksien noudattamisen ja käsihygienian osalta.

Harrastustoiminta

Muu lasten ja nuorten harrastetoiminta voi jatkua, kunhan tosiasiallisesti huomioidaan turvavälien ja muiden koronavarotoimien toteutuminen. Aikuisten kohdalla myös muu harrastetoiminta suositellaan tauotettavan tai toteutettavan etänä.

Koulu

Kaupungin ylä- ja alakouluissa jatketaan lähiopetusta. Jos tartuntaketjuja tulee, kouluissa hyödynnetään määräaikaista etäopetusta tartuntaketjujen katkaisemiseksi ja jäljityksen tehostamiseksi. Jos tartuntoja todetaan, opetusryhmä asetetaan karanteeniin.

Sekä koulujen henkilökunta että yläkoulujen oppilaat käyttävät kasvomaskeja.