
Tyks Vakka-Suomen sairaalan ensimmäisen kerroksen dialyysitiloja on remontoitu joulukuun puolivälistä lähtien. Tällä hetkellä tiloissa tehdään asbestipurkuja ja koko remontin arvioidaan valmistuvan keväällä.
Munuaisongelmien kanssa painivia dialyysipotilaita hoidetaan sen ajan väistötiloissa toisen kerroksen entisen heräämön tiloissa.
– Remontin piti alkaa jo ennen kesää, mutta eteneminen oli lopulta kiinni lähinnä päätöksenteosta ja talouskysymyksistä, Tyks Vakka-Suomen sairaalan koordinoiva ylihoitaja Riikka Maijala kertoo.
Tyks Vakka-Suomen sairaalan tiloja on remontoitu jo useamman vuoden ajan. Viime vuonna valmistuivat päivitetyt tilat vastaanotolle, tähystystoiminnalle ja polikliiniselle kirurgialle.
– Dialyysi kaipasi kipeästi lisätilaa ja onneksi sitä nyt myös saadaan. Remontti tuli ihan viimeisellä hetkellä, koska tilojen vesilaitteisto alkoi jo olla tiensä päässä. Sairaanhoitopiirissä on tiukka taloustilanne, joten kaikkia investointeja on tarkasteltu suurennuslasilla, toteaa Tyks Vakka-Suomen sairaalan koordinoiva ylilääkäri Jonna Virtanen .
Dialyysipotilaat käyvät kolme kertaa viikossa sairaalassa ja ovat hoidossa nelisen tuntia kerrallaan. Uusissakin tiloissa potilaspaikkamäärä pysyy seitsemässä.
– Hoidamme dialyysissä 18–20 potilasta päivässä. Vakka-Suomen sairaalassa tehdään myös turkulaisten potilaiden dialyysejä. Sielläkin potilaspaikat ovat aika tiukassa, dialyysiosaston apulaisosastonhoitaja Minna Iivanainen kertoo.
Ylilääkäri Virtanen näkee, että dialyysihoidot ovat jatkossakin sellaista toimintaa, jotka pysyvät lähisairaaloissa. Ylihoitaja Maijalan mukaan ennusteet osoittavat, että dialyysipotilaiden määrä kasvaa jatkossa.
– En usko, että sitä sote-uudistuskaan muuttaa suuntaan tai toiseen, Virtanen lisää.
Potilaille ei ollut aiemmin omia ruokailutiloja, joten he joutuivat ruokailemaan keskellä hoitotiloja. Tilat muuttuvat remontissa yhtenäisemmiksi ja potilaiden valvonta sujuu jatkossa helpommin.
– Vanhat tilat eivät vastanneet nykyvaatimuksia, mutta remontin jälkeen asia on toisin. Jatkossa myös turvavälien pitäminen onnistuu paremmin, koska tilat ovat väljemmät ja saamme jopa hoitajille taukotilat, Iivanainen kertoo.
Dialyysitilojen remontin kokonaiskustannukset ovat 600 000 euroa. Remontin urakoitsijaksi on valittu uusikaupunkilainen Rakennus Lehtonen Oy. Urakan suurin työ on vesikeskuksen remontoinnissa.
– Dialyysin muutostöiden alaiset tilat ovat noin 240 neliötä. Muutamme huonejärjestystä ja asennamme uudet dialyysivesilaitteet pohjakerroksen tiloihin, Tyks Vakka-Suomen sairaalan tekninen isännöitsijä Juhani Yrttimaa kertoo.