Valmet Automotive käynnistää mittavan laajennuksen yhtiön Uudenkaupungin tehtaalla. Aiemmin autonvalmistukseen keskittynyt tehdas laajenee nopealla aikataululla myös akkujen suursarjatuotantoon.
Akkutuotanto on tarkoitus käynnistää Uudessakaupungissa jo ensi vuoden aikana, ja se tuo tehtaalle merkittävän määrän uusia työpaikkoja. Tehdas työllistää nykyisin noin 3500 henkilöä, ja suunnitellun akkutuotannon työllistävä vaikutus on vuonna 2021 noin 200 henkilöä.
-Uusikaupunki on Valmet Automotiven suurin ja tärkein tuotantolaitos. Akkujen suursarjavalmistus tarjoaa sille merkittäviä kasvumahdollisuuksia, ja autoteollisuuden palveluntarjoajana kykymme valmistaa joustavasti autoja ja akkuja samassa paikassa on ainutlaatuinen, kertoo Valmet Automotiven toimitusjohtaja Olaf Bongwald.
Valmet Automotive on äskettäin allekirjoittanut akkujärjestelmien valmistussopimuksen merkittävän uuden autoteollisuusasiakkaan kanssa. Tuotantoa varten Uudenkaupungin tehtaalla on tiloja, jotka voidaan nopeasti muuntaa akkutuotannon tarpeisiin. Lisäksi läheisyys autonvalmistuksen kanssa tuo runsaasti synergiaetuja esimerkiksi tuotannon tukitoiminnoissa.
Laajennuksen myötä Uudenkaupungin tehtaalla toimii kaksi tuotelinjaa, ajoneuvovalmistus sekä sähköisten ajoneuvojen akkujärjestelmien valmistus. Laajennus lisää merkittävästi Valmet Automotiven kapasiteettia autoteollisuuden akkujärjestelmien valmistamiseen, ja se täydentää yrityksen Salon akkutehtaan tarjontaa.
Uudenkaupungin tehtaan laajennus on keskeinen osa Valmet Automotiven sähköiseen liikenteeseen painottuvaa strategiaa, jonka tavoitteena on nousta yhdeksi alan johtavista yrityksistä. Akkujen sopimusvalmistajana Valmet Automotive on jo yksi maailman johtavista palveluntarjoajista.
Suunnitelmissa on käynnistää Uudessakaupungissa sähköajoneuvojen korkeajänniteakkujen suursarjatuotanto, joka monipuolistaa ja täydentää autotehtaan toimintaa.
Valmet Automotive laajentaa myös Salon akkutehdasta, jonne rekrytoidaan noin 200 uutta akunrakentajaa vuosina 2021 ja 2022. Valmet Automotiven pyrkii nostamaan akkujärjestelmien liikevaihdon jo lähivuosina samalle tasolle tai jopa suuremmaksi kuin autonvalmistuksessa. Tavoitteen toteuttamisessa Salon ja Uudenkaupungin akkutehtailla on keskeinen rooli.