Suomen Kiviteollisuuden höyrylaiva Balmoral lastasi marraskuussa 1911 Putsaaressa nupukiviä vietäväksi Libauhin Latviaan. Paraisten vesillä laiva poikkesi syksyisen illan pimeydessä ja sateessa väylältä hieman liian lähelle Epskär-nimisen saaren rantaa. Pohjakosketuksen seurauksena laiva menetti potkurinsa ja matka katkesi siihen.
Runsaat sata vuotta myöhemmin potkuri yllättäen löytyi. Se löytyi taivassalolaislähtöisen merikapteenin Esa Mäkelän mökkisaaren – sen Epskärin – rannasta. Saman miehen, joka niitti mainetta Estonian pelastusoperaation johtajana myrskyävällä merellä.
Muutama vuosi sitten saaren rantavesissä sukelteli nuori poika, joka valmistautui ilmeisesti jonkinlaiseen sukelluskalastuskilpailuun.
– Hän pyysi lupaa meren pohjan tutkimiseen ja kysyi samalla, tiesinkö minä, että rannan läheisyydessä pohjassa makaa iso potkuri. No enhän minä tiennyt, Esa Mäkelä kertoo.
Potkuri on suuri, läpimitta runsaat kaksi metriä ja sen myötä varsin painava. Sen nostaminen neljän metrin syvyisestä vedestä olikin oma operaationsa, mutta se onnistui hyvin.
Esa Mäkelä ilmoitti määräysten mukaisesti löydöstä museovirastoon, mutta se ei halunnut potkuria kokoelmiinsa, vaan Mäkelä sai pitää potkurinsa.
– Siellä se on edelleen mökkini rannassa sadan metrin päässä karillleajopaikasta. Puhdistin sen levistä, kotiloista ja ruosteesta ja maalasin mustaksi, hän kertoo.
Merikapteenina Esa Mäkelää tietenkin kiinnosti, mistä laivasta potkuri oli peräisin ja miksi se oli päätynyt hänen mökkisaarensa lähivesiin. Avuksi tuli hänen tuttunsa Åbo Akademin merihistorian instituutin intendentti Kasper Westerlund.
Kävi ilmi, että kyseinen Turun ja Hangon välinen väylä, joka johtaa Paraisten portilta etelän suuntaan tunnettiin aikanaan vaarallisena ja se teki mutkan juuri Epskärin kohdalla.
Turun Laivanpäällikköyhdistys vaatikin vuonna 1887 Luotsihallitukselta, että Epskärille pitää asettaa kaksi kaasuöljyloistoa. Niin tapahtuikin kolme vuotta myöhemmin, mutta väylän vaarallisuus säilyi. Vuonna 1919 väylä siirrettiinkin hieman idemmäksi.
Väylän vaarallisuus oli johtanut 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun välisenä aikana Epskärin vesillä kaikkiaan seitsemään haveriin, joissa olivat olleet osallisina muun muassa matkustajalaiva Uleåborg, kustavilainen parkkilaiva Weljekset ja matkustalaiva von Döbeln.
Vain yhdessä haverissa laiva oli kuitenkin menettänyt potkurinsa. Tuo laiva oli Suomen Kiviteollisuuden omistama höyrylaiva Balmoral, joka oli matkalla Uudestakaupungista Libauhin, joka nykyään tunnetaan nimellä Liepaja.
Kasper Westerlund hankki käsiinsä myös haveria koskevan Balmoralin meriselityksen.
Asia palautui Esa Mäkelän mieleen, kun hän luki Uudenkaupungin merihistoriallisen yhdistyksen uusinta vuosikirjaa, jossa on Matti Jalavan ansiokas kirjoitus Uudenkaupungin saariston kiviteollisuudesta. Kirjan kannessa on S/S Balmoralin komea kuva.
Meriselityksen mukaan S/S Balmoral oli lähtenyt Putsaaresta nupukivilastissa marraskuun 28. päivänä 1911 kello 12.40 päällikkönään kapteeni Matti Rantala. Laiva käytti tavanomaista saaristoväylää Kustavin Lypertön kautta etelään.
Kello yhdeksältä illalla Balmoral ohitti Paraisten portin. Kapteeni oli komentosillalla ja ruorissa oli ”miehistöstä luotettavin” Kalle Lindgren.
Pimeydestä ja sateesta huolimatta linjaloistot olivat melko hyvin havaittavissa. Kello 21.45 juuri, kun laiva oli ohittanut Epskärin ylemmän loiston, aluksen perä osui voimakkaasti pohjaan.
Koneen epätasaisesta käynnistä voitiin päätellä, että potkuri oli joko vaurioitunut tai menetetty. Jälkimmäinen vaihtoehto osoittautui myöhemmin todeksi. Laiva ankkuroitiin yön ajaksi Epskärin luo, meriselvityksessä kerrotaan.
Seuraavana aamuna kalastajavene vei kapteeni Rantalan hakemaan apua ja Atun höyrysahalta tuli hinaaja Attu 1. Se hinasi Balmoralin Turkuun, jonne saavuttiin illalla 29.11. Balmoral nostettiin Turussa Crichtonin telakalle korjauksia varten.
Kapteeni Rantalan mukaan pohjakosketuksen syynä oli se, että laiva ei voinut ajaa linjaloistojen mukaan, koska väylä teki mutkan ja aluksessa luultiin oltavan kauempana Epskäristä kuin todellisuudessa oltiin.
Onnettomuusalus oli rakennettu vuonna 1856 Tukholmassa alun perin matkustajalaivaksi. Se sai nimekseen Erik Wäderhatt ja siihen asennettiin todennäköisesti yksi ensimmäisistä Ruotsissa rakennetuista höyrykoneista.
Laivalla oli vuosien varrella useita omistajia ja vuonna 1888 Helsingfors Ångfartygs AB osti sen. Vuonna 1900 tapahtui jälleen isoja muutoksia: laivaa pidennettiin ja se muutettiin rahtilaivaksi. Silloin alus myytiin myös Tallinnaan ja se sai uuden nimen Fortuna.
Suomen Kiviteollisuus osti 49 metriä pitkän laivan vuonna 1909 ja muutti sen nimen Balmoraliksi. Nimi juontuu kaikesta päätellen kiviteollisuuden tärkeästä myyntituotteesta Taivassalon hienosta punaisesta graniitista, jonka tuotenimi maailmanmarkkinoilla oli Balmoral red.
Suomen Kiviteollisuus käytti laivaa tuotteidensa kuljettamiseen ja sellaisella matkalla Putsaaresta Libauhin se oli myös haverin tapahtuessa.
Onnettomuutta seuraavana vuonna Suomen Kiviteollisuus myi laivan Antwerpeniin ja se sai nimen Elecritique. Seuraavana vuonna laivan matka jatkui Italiaan ja nyt nimi vaihtui muotoon Ellen E.
Vielä samana vuonna laiva kohdalle tehtiin merkitä ”Hävinnyt Välimerellä”. Potkurin menettäminen ei jäänyt siten sen pahimmaksi haveriksi.
Matti Jussila