Golfkentän hiihtolatu on käytössä

0
Juhani Viholainen (oik.) ja Jorma Ahlstedt tekivät hiihtoladun lauantaina.

Reilun viiden kilometrin mittainen hiihtolatu golfkentälle tehtiin lauantaina. Vakka-Suomen Ladun puheenjohtaja Juhani Viholainen ja hallituksen jäsen Jorma Ahlstedt kävivät ajamassa ladun aamuhämärissä. Latu on tehty perinteiselle hiihtotavalle, luisteluhiihtäjille on noin kilometrin mittainen baana.

– Ladun varressa on laatikko, jossa olevaan kirjaan voi merkitä oman suorituksensa. Toivomme, että latu pidetään puhtaana – kokemusta on siitä, että esimerkiksi ladulle pudonnut nenäliina on aiheuttanut pahan kaatumisen, Viholainen sanoi.

Viime vuonna hiihtolatua ei päästy lumettoman talven takia tekemään. Tänä vuonna latua ei myöskään voida tehdä jäälle kuten joskus aikaisempina vuosina.

– Siihen tarvittaisiin 15 senttiä teräsjäätä ja sellaista ei nyt ole, Ahlstedt kertoi.

Golfkentän maasto on kumpuilevaa, mutta laduntekijöiden mukaan se sopii kaikentasoisille hiihtäjille. Latua pidetään kunnossa lumitilanteen mukaan.

– Viimeksi teimme ladun 2019 ja silloin hoidimme sitä noin kuukauden.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here