Meneillään oleva vuodenaika on kieltämättä luonnon tarkkailun kannalta vähän tylsä. Talvea on jo riittänyt, eikä kevään merkkejä vielä näy. Onneksi on myös luontokappaleita, joita voi ihailla kaikkina vuodenaikoina.
Keltaiset ja oranssit jäkäläympyrät ovat haavanrunkojen viehättävä koriste. Laji on helppo tunnistaa, ja sen nimikin on harvinaisen helppo muistaa: haavalla kasvava keltainen jäkälä on haavankeltajäkälä.
Puulle jäkälästä ei ole sen paremmin haittaa kuin hyötyäkään: lajit elävät sopuisasti rinnakkain. Haavankeltajäkälää voi nähdä myös eräiden muiden lehtipuiden, ja joskus myös kivien tai betonin pinnalla.
Jäkälät kuuluvat koko planeetan sitkeimpiin elämänmuotoihin. Ne asettuvat ensimmäisinä uusien tulivuorisaarten jäähtyvään laavakiveen ja sinnittelevät Etelämantereen rutikuivissa laaksoissa.
Haavankeltajäkälä on jopa jäkälien joukossa eräänlainen teräsmies. Monet puunrungoilla kasvavat jäkälät ovat herkkiä ilmansaasteille ja katosivatkin laajoilta alueilta, kun teollisuuden saasteet olivat pahimmillaan. Haavankeltajäkälä sitä vastoin on yleinen kaupungeissa, missä muita jäkäliä ei vieläkään juuri näy.
Jäkälä on oikeastaan kahden eliön liitto. Sen rungon muodostaa sienirihmasto, mutta auringonvalon ravinnoksi muuttamisesta huolehtii viherlevä, sinibakteeri tai joskus molemmat. Haavankeltajäkälän leväosakkaalla ei ole suomenkielistä nimeä, mutta sen tieteellinen nimi on Trebouxia.
Yksittäin Trebouxia on mitäänsanomattoman näköinen kellanvihreä pallero. Se on kuitenkin melkonen pakkaus.
Haavankeltajäkälän väri johtuu siitä, että Trebouxia-levässä on lehtivihreän lisäksi myös keltaisia ja oransseja karotenoideja. Nämä pigmentit suojaavat levää haitalliselta säteilyltä jopa siinä määrin, että ne kiinnostavat avaruustutkijoita.
Trebouxia-levät eivät suinkaan tyydy olemaan pelkkiä jäkälän hoidokkeja. Vaikka jäkälä tarjoaa niille mieluisen, suojaisan kasvupaikan, levää tavataan myös irrallisena. Trebouxia on valloittanut jäätiköt ja lumihankien pinnat, meret ja järvet. Sitä löytyy aavikon hiekasta, kallioiden pinnalta ja myös samoilta puunrungoilta, joilla se kasvaa jäkälän sisässä.
Eikä se ole tehnyt maailmanvalloitustaa aivan äskettäin. Kovasti Trebouxiaa muistuttavia fossiilisia leväsoluja on löydetty yli 400 miljoonan vuoden takaa. Ehkä haavanrungon laikkuja tulee seuraavalla kerralla katsottua uudenlaisella kunnioituksella.
Maija Karala