Galleria-Taidelainaamo Horisontti on antanut Uudenkaupungin rauhan juhlavuoden toimintasuunnitelmalleen nimeksi Ihan rauhassa .
Suunnitelmassa vuosi on jaettu kahden kuukauden jaksoihin. Ensimmäinen jakso on nimeltään Harmonia , ja siihen osallistuvat lähes kaikki Horisontin jäsenet.
Studiossa on tammi-helmikuun ajan esillä kuukauden taiteilija Peter Silvendoinin valokuvateoksia. Ison näyttelytilan yhden seinän ovat vallanneet Liisa Heinon ikonimaalaukset.
– Halusin ruveta maalaamaan ikoneita jo 40 vuotta sitten, mutta en saanut, koska en ollut ortodoksi. Lisäksi olisi pitänyt käydä kurssit Valamossa. Missään muualla ei ohjattu siihen maailmanaikaan, Heino kertoo.
Kymmenen vuotta sitten tilaisuus vihdoin koitti.
– Kuulin, että Mari Zabyshnyi vetää Laitilan kansalaisopistossa tällaista kurssia, ja pääsin vihdoinkin maalaamaan näitä. Suurin osa porukasta käy siellä vieläkin. Itse en viime vuonna enää ollut, kun menetin käteni voimat.
– Mutta vielä maalaan heti kun saan kädet kuntoon!
Erilaiset taiteen keinot ovat tulleet Heinolle vuosien varrella tutuiksi.
– Menin ensin öljyvärikurssille, tuo Vaalikiven Valto oli silloin ohjaajana kansalaisopistossa. Sitten olen käynyt akvarellikursseilla, grafiikkakursseilla, silkkipainokursseilla… Kaikki mahdolliset taidehaarat olen penkonut läpi, kaiverruksetkin.
Mistä tahansa aiheesta ei voi maalata ikonia.
– Ne on juuri jämptit, mitä saa maalata. Osassa on sekin, ettei saa mennä vaihtamaan värejä.
Siitä huolimatta jokaisesta ikonista tulee aina oma uniikki yksilönsä.
– Vaikka pistät viisi ihmistä tekemään saman työn, niin kaikista tulee erinäköisiä. Jokainen maalari laittaa siihen oman jälkensä.
Ikonia ei voi maalata mille tahansa alustalle.
– Nämä pohjat tulevat Puolasta ja niillä on oma tekijänsä. Sen pitää olla määrättyä puuta, ettei mene halki. Puun päälle on prässätty ohuen ohut puuvillakangas, johon maalataan pohjamaali. Sitten haetaan malli ja ruvetaan tekemään työtä. Tässä saattaa olla viisi, kuusikin kerrosta päällä.
Yhden ikonimaalauksen valmistamiseen kuluu Heinolta tavallisesti pari kuukautta.
– Haen ensin pitkään mallia. Kerran tuskailin ohjaajalle, kun en löytänyt mallia. Hän sanoi, että ei sinun tarvitse sitä miettiä, ikoni löytää kohta sinut. Rauhoituin tyystin ja saman tien se oli seuraavalla sivulla.
Peter Silvendoinin valokuvanäyttelyn pääroolissa on saaristo. Esiin pääsevät esimerkiksi Isokari, Jurmo ja Ahvenanmaa.
– Tässä on sellaista aikakautta, mitä ei oikein enää ole. Veneet alkavat olla hävinneet ja äijät niin vanhoja, etteivät he paljoa liiku enää. Sellaista katoavaa kulttuuria, valitettavasti. Ei saaristo enää elätä ihmisiä.
Silvendoin kulkee itse mielellään merellä.
– Siinä kun pitää silmät auki, niin tällaisia tulee otettua. Nämä ovat aika pitkältä aikaväliltä, vuodesta 1994 viime syksyyn.
Jotkut esillä olevista kuvista keskittyvät yksityiskohtiin, toiset laajempiin maisemiin.
– Halusin laittaa esille kuvia monipuolisesti, ettei olisi sellaista monotonista. Yleensä kuvaan mustavalkoisena, väreillä ainoastaan silloin, kun niillä on jotain merkitystä. Silloinkin kun värejä on, niin usein vähennän niitä.
Yksikään Silvendoinin kuva ei ole syntynyt spontaanisti siten, että kamera olisi vain sattunut olemaan matkassa mukana. Hän suunnittelee kuvausreissunsa aina etukäteen.
– Osa kuvista on otettu plate-kameralla filmille. Nykyäänkin, vaikka on digiaika, ei sitä kalustoa huvikseen kantele.
Filmille kuvaamisesta Silvendoin luopui vuonna 2010.
– Viime vuonna myin viimeisen, sellaisen harmonikankokoisen kameran yhdelle valokuvataiteilijalle. Olen sen koko kentän nähnyt ja kahlannut läpi. Tällä nykyisellä systeemillä saan sen lopputuloksen, minkä haluan. Olen itse asiassa aika kiitollinen nykyajasta. Aikanaan olin tuhansia tunteja pimiössä läträämässä litkujen kanssa, ja kyllä sekin on jälkensä jättänyt, Silvendoin naurahtaa.
Ossi Nyström
Nuoria taiteilijoita kaivataan
Nykyinen Horisontti sai alkunsa maaliskuussa 2015 Rantagalleria-nimellä.
– Tässä paikassa ollaan oltu nyt kaksi vuotta. Ensin oltiin tuolla rannassa, talossa, joka on sittemmin purettu, Heli Sammalisto kertoo.
– Nykyään meitä on 11. Laitamme kuukausittain sen verran rahaa jäsenmaksuina, että saadaan vuokra maksettua.
Horisontin jokaisella jäsenellä on tiloissa näyttely vuorollaan. Tiloihin otetaan myös vierailevia taiteilijoita.
– Meille on tärkeää se, että olisi mahdollisimman monta nuorta taiteilijaa. Se on meidän yksi päätarkoituksemme, että he saisivat esittäytyä ensimmäisen kerran.
Näyttelytilaa voi vuokrata galleriasta maksua vastaan.
– Jos me kutsumme tänne, niin tila on ilmainen. Nuori taiteilija saa aina pitää näyttelyn ilmaiseksi.
Horisonttilaiset kehottavat nuoria taiteilijoita tulemaan näyttämään töitään paikan päälle.
– Mielellään otetaan nuoria taiteilijoita, koska täällä Uudessakaupungissa tuntuu olevan heistä pulaa. Uusikaupunkilaisuutta ei kuitenkaan pidetä ratkaisevana kriteerinä, vaan voi olla muualtakin, kunhan on nuori taiteilija, joka on innostunut asiastaan.
