Hyppy uuteen työhön

0

Kirjaimellisesti hyppy uuteen tuntemattomaan eli hyppy kassaan.

Teatteri rämpi koko syksyn koronan kourissa, viikko viikolta edeten, välillä jopa tunti tunnilta ja tuntui, että köysi kiristyi sekä ohjelmiston, näyttelijöiden että varsinkin meidän työntekijöiden kaulassa. Esityksiä siirrettiin, harjoituksia muutettiin, salin kapasiteettia pienennettiin ja loppuvuodesta muutama Mannapuuroa ja mansikkaa -esitys jätettiin esittämättä. Ja teatteri laitettiin kuukaudeksi kiinni.

Tässä ei toisaalta ollut mitään uutta, koska maaliskuussa tehtiin sama homma, mutta aloitettiin toisesta päästä eli ensin jätettiin esittämättä viimeiset Autotehdas-esitykset ja sitten alettiin miettiä, miten harjoitella seuraavaa.

Kovin nakerrus kävi varmaan tämän teatterisihteerin sisällä, eikö tämä ura olekaan tulevaisuudella turvattu? Mitä, jos joku päivä ei olekaan meidän teatteria? Näiden kysymysten parissa olen paininut kohta vuoden ja voinen ajatuksine samaistua pakosta uraa vaihtavaan tai yllättäen potkut saaneeseen ihmiseen.

Melkein koko syksyn olin 50-prosenttisesti töissä ja, kun on vuosia tehnyt ilta- ja viikonlopputöitä, niin kieltämättä vapaaviikonlopuissa ja -illoissa oli ihan juhlan tuntua. Harmi vaan, ettei voinut juhlia kuin kotipiirissä. Nautin, enkä muista, koska olisin viimeksi esimerkiksi sienestänyt niin paljon, kuin viime syksynä.

Kolikolla on se toinen puoli eli puolet enemmän vapaata tarkoittaa puolet vähemmän palkkaa. Ja vaikka saan soviteltua päivärahaa, niin silti kuukausittaisesta tulotasosta puuttuu osa ja tätä puuttuvaa osaa lähdin paikkaamaan hakemalla uusia töitä.

Työmarkkinoilla 49-vuotias nainen todella kärsii jo iästään ja sukupuolestakin. Eli eipä paljon ole sopivia työpaikkoja tarjolla, vaikka kokemusta ja osaamista löytyy vaikka mistä. Osaan et pääse edes haastatteluun, osasta ei edes vastata hakuun ja sitten, kun pääsin yhteen haastatteluun, niin muut hakijat olivat yli kaksikymmentä vuotta nuorempia. En saanut sitäkään hommaa.

Mutta, sitten löytyi taianomaisesti kaupasta pienen viikkotunnin työ, jonka otin kiitollisena vastaan. Tiedättekö, kaupan kassanhoitajan työ on todella paljon enemmän kuin se, mitä asiakas kassalla näkee ja tätä olen nyt harjoitellut tässä kuukauden päivät.

Tiedättekö, työllä ei juuri yhtäläisyyksiä löydy sen kassatyön kanssa, jossa olin noin kolmekymmentä vuotta sitten. Ihan kaikki on muuttunut paitsi asiakkaan kanssa kohtaaminen, joka onkin parasta. Itse asiassa samoja asiakkaita käy kaupassa kuin teatterissakin.

Joulun aikaan oli niin paljon vuoroja tarjolla, että otin kaikki, mitä sain. Välillä tunnen olevani todella hidas, vaikka koetan tehdä parhaani. Käsivarteni ja jalkani ovat mustelmilla ja painosta on tippunut kuusi kiloa, mikä ei tietenkään haittaa. Mutta parasta on kuitenkin tunne siitä, että vielä kelpasi tämäkin muija uuteen työhön!

Katja Laine

teatterisihteeri

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here