Nykyisin levymyyntitilastoa päivitetään edelleen, mutta se on menettänyt kiinnostavuutensa, kun mukaan lasketaan suoratoistopalvelut, eikä albumeita kuunnella enää samalla tavalla kokonaisuuksina.
Omia tulosvihkosia en ole täyttänyt vuosikausiin, vaikka joitakin selostajia kuunnellessa pysyisi paremmin kärryillä tilanteesta. Sitä paitsi tulokset päivittyvät usein nettiin niin nopeasti, ettei kynä enää pärjää.
Tilastoista pidän silti edelleen. Kun suosikkiseurani hankkii uuden pelaajan, käyn katsomassa, minkälainen historia pelaajalla on. Samoin erilaiset kautta aikojen -listat kiinnostavat.
Spotify kertoo vuoden lopussa, mitä artisteja ja kappaleita olen kuunnellut eniten. Pelkkä vuosittainen seuranta ei tosin minulle riitä, vaan olen jo vuodesta 2007 käyttänyt sivustoa, joka kertoo kuuntelemani artistit, levyt ja laulut. Ketään muuta se lista ei varmasti kiinnosta, mutta itse tutkin sitä varsin usein.
Viime syksystä lähtien listalle on alkanut nousta hieman omasta musiikkimaustani poikkeavia artisteja, sillä päätin yrittää kuunnella kaikki Rolling Stone -lehden listaamat 500 parasta levyä.
Toistaiseksi olen kuunnellut vasta noin 70 levyä, joten kuunneltavaa riittää. Rolling Stone on julkaissut listan vuosina 2003, 2012 ja nyt 2020, joten todennäköisesti minulla on useampi vuosi aikaa ennen uutta päivitystä.
Pari levyä päivässä -tahdilla lista olisi kahlattu alle vuodessa, mutta suurena musiikin ystävänä haluan kuunnella muutakin. Eikä joka päivä ole aikaa kuunnella musiikkia – valitettavasti.
Satojen toimittajien, artistien, tuottajien ja muiden musiikin merkittävien toimijoiden laatiman listan kympin kärki oli melko helppoa kuunneltavaa. Omista suosikeistani korkealla olivat muun muassa The Beatles, Bob Dylan ja Nirvana.
Ensimmäiset vaikeudet tulivat jo seuraavalla kymmenellä, kun jouduin tutustumaan Kanye Westin ja Kendrick Lamarin tuotantoihin. Molemmilta löytyi ihan kuunneltavia kappaleita, mutta ihan täysin en kummankaan jättisuosiota ymmärrä vieläkään. Muutenkin amerikkalaisen rapin osuus on melko suuri.
Sitä sen sijaan ihmettelen, miksi vuoden 2012 ykkönen, Beatlesin Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Band on nyt sijalla 24 ja vasta kolmanneksi paras Beatles-albumi. Tuskinpa vuonna 1967 ilmestynyt levy on yhtäkkiä muuttunut niin paljon huonommaksi.
Listaa läpi käydessä tunnelma on muuttunut mukavasti, kun Jimi Hendrixin kitarakuviot ovat vaihtuneet Miles Davisin jazztunnelmointiin.
Kymmenen parhaan joukossa ei muuten ole yhtään 2000-luvulla ilmestynyttä albumia. Mutta toisin kuin urheilutilastoissa ja levymyyntitilastoissa, tässä on kyse makuasioista. Oma 500 albumin listani näyttäisi aivan erilaiselta ja sisältäisi paljon suomalaista musiikkia.
Risto-Matti Kärki
tuottaja