Lunta tupaan

0

Vuoden 2019 lopussa odotukset ja paineet tulevaa vuotta kohtaan olivat monella kovat. Uusi vuosikymmen alkaa, nyt on oltava valmis. Moni meistä, minä mukaan lukien, teki vuoden viimeisinä päivinä yhteenvetoa kuluneesta vuosikymmenestä.

Listasin kohtia, joissa olisi vielä parantamisen varaa ja asetin itselleni tavoitteet tulevalle kaudelle kuin huippuhiihtäjä valmistautuessaan arvokisoihin.

Kaiken piti olla huolellisesti suunniteltu, mutta heti lähtöalueella alkaa kompurointi. Suksi ei luista, pelkkää sohjoa. Hyvin nopeasti käy selväksi, ettei näissä karkeloissa tulla henkilökohtaisia ennätyksiä näkemään. Pitää sopeutua, tehdä parhaansa ja katsoa, mihin se riittää.

No, näin jälkikäteen katsottuna melkoinen pettymyshän se oli. Viime vuoden jäljiltä olo on kuin vanhan kunnon lumisodan jäljiltä. Naama lumessa tekisi mieli huutaa kuten lapsena oli tapana: ”Hei mä en ollu viel valmis, tota ei laskettu”. Epistä. Siltä se kieltämättä tuntuu.

Mutta miksi ihmeessä vain suunnitelmien mukaan menneet vuodet laskettaisiin? Sorrun ainakin itse hahmottelemaan mielessäni elämälleni mielekästä kaarta, jossa palaset loksahtelevat paikoilleen ja jossa on sopivassa suhteessa onnea ja haasteita. Oman elämän viisivuotissuunnitelman laatiminen tuo kieltämättä turvallisen hallinnan tunteen – tai ainakin illuusion siitä.

Meihin on iskostunut kuvitelma, että voimme suunnitella ja hallita kaiken elämässämme. Ikään kuin kaikki olisi omissa käsissämme. Ikään kuin joku valvoisi sitä, miten paljon kellekin annetaan kannettavakseen ja milloin liika on liikaa. Todellisuudessa se ei ole koskaan ollut niin ja ainakin sen vuosi 2020 opetti meille kantapään kautta.

Siispä en tehnyt yhtä ainoaa uudenvuodenlupausta tälle vuodelle. Ainoa tavoite on saada viimeistään viime vuoden myötä tuhoutunut luotto elämää kohtaan takaisin hiljalleen.

Olen aina ennen sormet ristissä toivonut, että luomalla itselleni tarkkoja suunnitelmia ja tavoitteita tuleva vuosi ei tuntuisi ihan niin pelottavalta sattumankaupalta. Nyt nostan kuitenkin kädet pystyyn ja otan nöyrästi vastaan kaiken sen, mitä tällä vuodella on tarjottavanaan.

Ainakin tämän ensimmäisen viikon jälkeen näyttäisi siltä, että lunta tulee tupaan entiseen malliin. Pitäkäämme siis huiveistamme kiinni. Antaa tulla vaan.

Saana Viinikkala

toimittaja