Maskittomuus on johtanut massa-altistumisiin Varsinais-Suomessa – kahdeksan virusmuunnostartuntaa tulivat ulkomailta

0

Varsinais-Suomessa ollaan huolissaan siitä, että koronamaskeja ei käytetä suositusten mukaisesti.

Varsinais-Suomen kunnissa koulujen massa-altistukset ovat jatkuneet. Perusopetuksessa eri kunnissa pelkästään viikolla kolme koronalle altistui yhteensä noin 350 oppilasta. Nämä altistukset liittyvät 14 todettuun koronavirustartuntaan.

– Suuri altistusmäärä johtuu osin siitä, että maskeja ei oltu käytetty. Olen huolissani, että osa yläkoululaisista ja työikäisistä suhtautuu maskien käyttöön näin huolettomasti, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava ylilääkäri Esa Rintala sanoo.

Tiistaina kokoontunut Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmä on huolissaan siitä, että maskeja ei kaikin osin käytetä suositusten mukaisesti.

Kansallisen suosituksen mukaisesti kaikki perusopetuksen oppilaat kuudensista luokista ylöspäin käyttäisivät maskia. Varsinais-Suomessa paikallinen suositus on lisäksi, että epidemiologisesti hankalilla alueilla maskia käyttäisivät myös 4.–5.-luokkalaiset.

– Maskeilla suojautuminen on tarpeen aivan kaikissa tilanteissa, joissa kahden metrin turvaväliä ei voida pitää. Tämä on edellytys sille, että normaalitilanteeseen pystytään aikanaan palaamaan. Ei siis lipsuta nyt, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Mikko Pietilä kannustaa.

Massa-altistuksia ja tartuntaryppäitä on todettu lisäksi hoivalaitoksissa, aikuisten kilpaurheilussa ja työpaikoilla.

Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmä muistuttaa työnantajia, että valtakunnallinen etätyösuositus on edelleen voimassa.

Uudessakaupungissa koronatartuntoja on todettu 67 ja Vehmaalla 9, kertoo Uusikaupunki. Tartunnan alkuperä saadaan yhteistoiminta-alueella pääosin jäljitettyä.

Virusmuunnokset


Varsinais-Suomessa on todettu kahdeksan virusmuunnostartuntaa.

Viime viikolla Turun satamassa ja lentokentällä tehtiin liki 200 koronatestiä. Niissä ilmeni 12 koronatapausta. Maakunnassa kirjattiin yhteensä 26 ulkomailta tuotua tartuntaa. Edeltävällä viikolla testeissä ilmeni 36 ulkomaista tartuntaa. Virusmuunnoksia on Varsinais-Suomessa tavattu kahdeksan kappaletta, joiden lisäksi on kaksi epäilyä vielä varmistamatta. Kaikilla kahdeksalla variantilla on yhteys ulkomaille.

Uudet muuntuneet koronavirusvariantit tarttuvat ja leviävät aiempaa koronavirusvarianttia nopeammin. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) suosittaa yli kahden metrin turvaväliä muihin ihmisiin.

Rokottaminen


Myös koronavirusrokottaminen etenee rokotteiden saatavuuden mukaisesti.

– Rokotteiden saatavuus vaikuttaa rokotusten etenemiseen. Lähiviikkoina kerran rokotettujen määrän kasvu todennäköisesti tästä syystä valitettavasti hidastuu, Mikko Pietilä sanoo.

Maanantaihin mennessä Varsinais-Suomessa ensimmäisen koronavirusrokoteannoksen on saanut:

– Koronaan liittyvää työtä tekevästä ja terveydenhuollon kriittisestä henkilökunnasta noin 64 prosenttia

– Iäkkäiden asumispalvelujen henkilökunnasta noin 63 prosenttia

– Iäkkäiden asumispalvelujen asukkaista noin 71 prosenttia

– 80-vuotiaista ja sitä vanhemmista noin 10 prosenttia

– Kaikkiaan Varsinais-Suomessa on annettu noin 13 500 ensimmäisen vaiheen koronavirusrokotetta

– Kuntakohtaisia tietoja rokotuksista ei ole vielä saatavilla

Suositukset pysyvät voimassa


Varsinais-Suomen suositukset koronan leviämisen estämiseksi pysyvät voimassa aiemmin suunnitellusti 7. helmikuuta asti.

Varsinais-Suomi on yhä leviämisvaiheessa. Tautitilanne ei mahdollista suositusten purkua miltään osin.

– Koronatapausmäärissä on viikkojen 2–3 vaihteessa ollut piikki. Jos tämänkaltaisia hypähdyksiä tulee enemmän, on trendi erittäin huolestuttava, ylilääkäri Esa Rintala sanoo.

Ilmaantuvuusluku Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueella on jälleen noussut sadan tuntumaan. Tiistaina se oli 96,7, kun vielä viikko sitten kahden viikon ilmaantuvuusluku sataatuhatta asukasta kohden oli 85,2. Myös positiivisten osuus testatuista on noussut. Nyt se on 3,6 prosenttia. Tyksissä on hoidettavana yhdeksän koronapotilasta.

Tartuntalähteiden tunnistamisessa tehty työ on Varsinais-Suomen kunnissa jatkunut onnistuneesti. Jo 82 prosenttia tartunnan lähteistä saadaan selvitettyä.

– Tunnistusprosentti on ilahduttavan korkea. Jäljitysmekanismi toimii hyvin, vaikka tapauksia on paljon, ylilääkäri Rintala sanoo.