Varpaiden yläpinnalla on rivit litteitä, kovia suomuja. Ne eivät ole samaa perua kuin liskojen suomut, vaan hieman yllättäen höyheniä, jotka ovat erikoistuneet suomun näköisiksi. Se on vain yksi lintujen evoluution kummallisista kuperkeikoista.
Litteät suomut suojaavat varpaita kolhuilta. Jalkapohjan puolelta sen sijaan löytyy pyöreitä, nystyräisiä suomuja, joissa on erittäin hyvä pito liukkaalla alustalla. Pienet poikkiharjanteet estävät liukumista.
Teeren koipi on talvella melkein varpaita myöten höyhenpeitteinen. Lisäapuna sillä on lämmönvaihtojärjetelmä: jalkaan saapuva lämmin veri virtaa vierekkäin jalasta palaavan kylmän kanssa ja lämmittää sitä.
Nämä piirteet vähentävät tuntuvasti lämmönhukkaa jalkojen kautta. Se onkin tarpeen, sillä linnun on pidettävä ruumiinlämpönsä 40 asteen tuntumassa paukkupakkasellakin.
Veikeä yksityiskohta on, että jalan höyhenet ovat etupuolella lyhyet, mutta takaa pitkät hapsut kuin spanielilla. Kun lintu kyyristyy istumaan ja laskostaa jalkansa, höyhenistä muodostuu kuin pieni lämmin untuvapatja, jonka päälle linnun sääri asettuu.
Talvisin metsojen, teerien, riekkojen ja kiirunoiden varpaiden sivuille kasvaa rivi litteitä sarveislisäkkeitä.
Lisäkkeillä on montakin tehtävää. Ne kasvattavat jalkapohjan pinta-alaa, minkä ansiosta linnun on helpompi tepastella uppoamatta pehmeänkin kinoksen päällä. Liuskaisella koivella teeri tai metso saa myös napakan otteen jäisistä oksista ja kiiruna tunturien liukkaista kivistä.
Ehkä tärkein ominaisuus on se, että koivet toimivat lumilapiona. Lisäkkeet nopeuttavat kaivamista. Lumikieppiin suojautuminen on pohjoisen lintujen erityistaito. Se suojaa lintua sekä kylmältä, viimalta että saalistajien katseelta.
Kevään tullen sarveislisäkkeet tippuvat vähitellen pois. Sarveislisäkkeitä esiintyy muillakin linnuilla, mutta tällaiset “talvirenkaat” ovat kanalinnuille ainutlaatuinen piirre.
Maija Karala