Työ ja harrastus vai harrastus ja työ?

0

Joulun ja uuden vuoden aikaan oli minulla tänä vuonna mahdollisuus pitää vähän pidempi vapaa. Syksyn välillä vähän kuormittavakin työrupeama vaati viimeistään tässä vaiheessa katkon. Lopulta oli ihan hyvä, ettei vallitsevan tilanteen johdosta niitä suuria houkutuksia kodin ulkopuoliseen aktiviteettiinkaan ollut. Oli pakko vain pysähtyä ja olla.

Päätin loman alkaessa, ettei tällä lomalla käydä museoissa, ei lueta paikallishistoriallista kirjallisuutta, ei tehdä niitä omia tutkimuksia, jotka kuitenkin liittyisivät siihen omaan työhön. Oli muuten vaikeaa.

Vuoden aikana kun oli kertynyt iso pino kirjoja, joiden tekemiseen olin jotenkin työn puolesta osallistunut ja joiden rauhallinen tutkiminen ja lukeminen oli jäänyt odottamaan juurikin sitä parempaa aikaa.

Kun kaikki Areenat, Netflixit ja HBO:t oli käyty läpi, koottu pari isoa palapeliä ja järjestetty vuoden valokuvat, oli pakko tarttua jo kirjaankin. Tein myönnytyksen ja valitsinkin naapurikunnan paikallishistoriaa käsittelevän tiiliskiveäkin paksumman kirjan.

Rauno ja Sauli Luttisen kokoama Pyhärannan kotiseutuhistoria palautti minut hetkessä yli kolmen vuosikymmenen takaisiin tunnelmiin Turun yliopiston kansatieteen laitokselle. Kirja nimittäin oli kuin 2000-luvulle päivitetty suomalaisen kansankulttuurin historia, mutta vielä mielenkiintoisemmin paikallistettuna tänne meille Vakka-Suomeen.

Kirja on todellakin mielenkiintoisesti koottu kotiseutuhistoria, joka etenee lukijan kannalta erittäin inhimillisesti kylämaiseman ja rakennusperinteen kautta ihmisten tekemään työhön niin pelloilla, metsissä, merellä kuin teollisuudessa tai kaupan alallakin. Omina lukuinaan käydään läpi ihmiselämän eri vaiheet ja vapaa-aika.

Ehkä kuitenkin kaikkein mielenkiintoisinta antia tässä kirjassa on sen kuvitus. Kauniisti taitetussa kirjassa on valokuvia tai piirroksia yhtä paljon kuin sivujakin, yli 500. Pelkästään kuvia ja kuvatekstejä lukemalla saa jo aika hyvän käsityksen vakkasuomalaisesta ja pyhärantalaisesta elämästä.

Itse asiassa koko kirjan idea oli lähtenyt vanhoista valokuvista, jotka ovat Pyhärannan kirjaston kokoelmissa. Vanhojen valokuvien voima ja vaikutus on kyllä valtava. Suosittelen lämpimästi kirjaan tutustumista, se löytyy myös Vaski-kirjastojen kokoelmasta.

Niin siinä siis kävi, että dekkarin tai hömppäromaanin sijaan käsiin osui se, mikä hyllystä löytyi. Onneksi. Kai se vaan on hyväksyttävä, että on etuoikeus saada tehdä työtä, jota myös harrastaisi.

Näillä työvuosilla vaan pitää välillä muistaa, että siitä kaikesta on kuitenkin osattava pitää myös lomaa ja keksittävä jotain muutakin. Jospa sinne Pohitullin päätykatsomoon vielä tässä pääsisi.

Mari Jalava

museonjohtaja

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here