Uusi elämä Uudessakaupungissa–Heron perhe halusi pois pääkaupunkiseudun hälystä

0
Tiina ja Riku Hero kävivät ensimmäistä kertaa elämässään Uudessakaupungissa syyskuun alussa katsomassa taloa, jonka sitten päättivät ostaa ja muuttaa Uuteenkaupunkiin.

Jos tapaatte Uudenkaupungin keskustassa leveästi hymyilevän parin, olette juuri tainneet kohdata Tiina ja Riku Heron. Hymy ei voisi olla leveämpi:

– Nyt voimme toteuttaa unelmamme ja elää rauhallisempaa elämää, Riku Hero selittää.

Heron perhe muutti joulun alla Uuteenkaupunkiin, vaikka vielä viime kesänä he eivät tienneet kaupungista oikeastaan mitään. Espoossa asuva perhe ei ollut koskaan ennen käynyt Uudessakaupungissa. He tiesivät ainoastaan, että täällä on autotehdas.

– Niin ja Uudenkaupungin Työveneen tiesin, veneilyä harrastava Riku lisää.

Tiinalle Rauman ja Porvoon vanhat kaupungit ovat tuttuja. Hän työskentelee Espoon kaupunginmuseon museolehtorina ja on kiinnostunut historiasta.

– Silti en tiennyt, että Uudessakaupungissa on näin hieno puutalokeskusta, hän henkäisee ihastuneena.

Herot kävivät elämänsä ensimmäisen kerran Uudessakaupungissa syyskuun alussa katsomassa taloa. Sen talon he sitten myös ostivat.

Perhe, johon kuuluu vanhempien lisäksi 12-vuotias poika ja koira, olivat kiertäneet Varsinais-Suomessa katsomassa useita taloja. Unelmana oli päästä pois pääkaupunkiseudun kiireestä ja hälystä rauhallisempaan asuinympäristöön.

– Haaveilimme myös, että pääsemme asumaan lähemmäs merta, Tiina ja Riku kertovat.

Ensimmäiseksi he kävivät katsomassa taloa Kustavista, mutta talo oli kaukana kaikesta. Kun Kustavissa ei ole omaa yläkoulua, eikä lukiota, pojan olisi pitänyt jo lähivuosina lähteä kauemmas kouluun. Se sai perheen miettimään, että ehkä muutto Kustaviin ei olekaan heille sopivin vaihtoehto.

– Olemme sitten kiertäneet katsomassa taloja pitkin Varsinais-Suomen rannikkoa.

Vaikka Laitila ei ole aivan rannikolla, he kävivät sielläkin katsomassa yhtä taloa.

– Se ei ollut kuitenkaan kiva. Selasimme sitten kännykkää ja huomasimme, että Uudessakaupungissakin olisi myynnissä talo. Ajoimme sitten tänne.

Oli syyskuun alku ja kaupunki näytti lumoavan kauniilta. Myös keskustassa sijaitseva vanha puutalo miellytti. Pari kuukautta sitten Herot tekivät siitä kaupat.

Talon ympärillä ei ole 3000 – 4000 neliön tonttia, kuten he haaveilivat, mutta muuten se vastaa unelmia. Puutalo on rakennettu 1900-luvun alkupuolella. Nyt talossa on menossa remontti, jossa puretaan 1980-luvun materiaalit ja palautetaan talo alkuperäiseen ilmeeseensä.

Tiina on tyytyväinen, että hän pääsee vihdoin asumaan vanhaan taloon.

– Myös tämä kaupunki on aivan mahdottoman upea. Olemme aina asuneet modernissa ympäristössä, Espoon lähiöissä. Kun kävelee Uudenkaupungin kaduilla, voi kuvitella kulkevansa 1800-luvulla.

Herot ovat jo myyneet Espoon asuntonsa. Joulua ennen he muuttivat Uuteenkaupunkiin airbnb-asuntoon oman kodin remontin ajaksi. Unelmiensa kotiin he toivovat pääsevänsä helmikuussa.

Uudessakaupungissa alkaa uusi elämä. Riku Hero jätti työpaikkansa pääkaupunkiseudulla. Hän uskoo, että logistiikkaosaajalle löytyy työpaikka tältä seudulta.

Tiina aikoo jatkaa ainakin aluksi osa-aikaisena työtään Espoon kaupunginmuseossa. Korona-aikana työtä tehdään paljon etänä ja kun hänen täytyy käydä töitten vuoksi Espoossa, hän voi majoittautua vanhempien luokse tai ystävien vierashuoneeseen.

Ystäville oli aikamoinen yllätys, kun he kertoivat muuttavansa parinsadan kilometrin päähän Espoosta.

– Minua pidetään niin periespoolaisena, kun olen perehtynyt Espoon historiaan. Olisi ehkä ollutkin vaikea irrottautua työyhteisöstä, mutta tämä lähes parin vuoden etätyö on madaltanut kynnystä, Tiina pohtii.

Taustalla on ollut halu myös elämänmuutokseen.

– Pääkaupunkiseudulla ihmiset ovat niin kiireisiä ja urasuuntautuneita. Haluamme elää toisella tavalla, Tiina sanoo.

– Kun olimme olleet kaksi vuorokautta Uudessakaupungissa, poika tutustui jo pulkkamäessä tuleviin luokkakavereihinsa. Juuri tällaista elämää olemme toivoneet. Pääkaupunkiseudulla lapset ovat liimautuneita pelikonsoleihinsa, Riku jatkaa.

– Etsimme elämänlaatua, downshiftausta.

Uuteenkaupunkiin heidät houkutteli rauhallinen asuinympäristö, meren läheisyys ja kiva talo. Kaupungin markkinointi ei ole tavoittanut perhettä pääkaupunkiseudulla, esimerkiksi Wintterin rakentamisesta he eivät olleet kuulleet.

– Kun soitin kouluun, rehtori siitä kertoi ja sanoi, että muutatte hyvään aikaan, Tiina sanoo.

– Naapuri tosin kritisoi, että siihen uppoaa liikaa rahaa, Riku naurahtaa.

Uudet uusikaupunkilaiset toivovat, ettei kaupunkia vain uudistettaisi liikaa.

– Oli hieno huomata, ettei täällä ole keskustassa lainkaan ketjuliikkeitä. Ostimme kaikki joululahjatkin täältä, kun keskustassa oli niin kivoja liikkeitä, Tiina kertoo.

Kaupunginlahden ranta on heistä hieno, mutta Alisenkadun remonttia he ovat hiukan hämmästelleet, että mitä siihen oikein halutaan rakentaa.

– Eikö tori riittäisi tapahtumille, Riku ihmettelee.

– Isoissa kaupungeissa rakennetaan tapahtumapaikkoja ja sitten toivotaan, että aktiiviset ihmiset täyttävät ne tapahtumilla, mutta ne aktiiviset ihmiset käyvät töissä ja kuulustelevat lapsien läksyjä. Eivät he ehdi järjestää mitään kivoja tapahtumia, Tiina sanoo.