
Autotehtaan editse kulkeva Autotehtaankatu on liikenteellisesti hieman haastava, joka näkyy varsinkin autotehtaan liikenteen ruuhka-aikoina ja persoonallisena pysäköintinä kadun varrelle milloin minnekin.
Katuosuus Kurjenpolun ja Autonrakentajantien välillä siirtyi kaupungin omistukseen muutama vuosi sitten ja nyt pätkälle on valmistunut katusuunnitelman luonnos.
Tekninen lautakunta käsitteli luonnosta tiistain kokouksessaan ja päätti asettaa sen nähtäville kuulemista varten.
Teknisen infran tämän vuoden työohjelmassa rakentaminen on ajoitettu alkamaan heinäkuun puolivälissä. Määrärahaa hankkeelle on budjetissa varattu 400 000 euroa.
Luonnoksessa on huomioitu autotehtaan merkittävä henkilöliikenne autoilla, pyörillä ja jalkaisin ja pyritty erityisesti parantamaan liikenneturvallisuutta.
Luonnoksessa mm. selkeytetään jalankulku- ja pyöräily-yhteyksiä huoltoaseman kohdalla korottamalla niitä ajoradasta.
Uutta kevyen liikenteen väylää tehdään vajaa 100 metriä kadun länsipuolella, jolloin kulku tehtaan pyöräkatokselta kaupungin suuntaan helpottuu.
Automuseon piha-alue erotetaan selkeästi ajoradasta ja museolle osoitetaan pysäköintipaikka sekä henkilöautoille että busseille.
Kääntymisjärjestelyjä autotehtaan portin edessä muutetaan pääasiallista ajosuuntaa suosivaksi eli parkkipaikan suuntaan ja portilta tulo tapahtuu jatkossa kolmion takaa.
Lisäksi kadun kuivatus varmistetaan hulevesiputkistolla. Muutoksilla kadun keskilinjan tasaus nousee paikoin hieman nykyisestä.
Jussi Arola