Isot investoivat Uudessakaupungissa

0

Yaran Uudenkaupungin tehtailla oli eilen hyviä uutisia: vaikeasta koronavuodesta huolimatta lannoitetuotannossa rikottiin ennätys.

Investointeihin tänä vuonna käytettävät 40 miljoonaa euroa kertovat yrityksen lujasta uskosta tulevaisuuteen. Sitä vahvistaa myös Uudenkaupungin toimipaikan valinta Yaran digitaalisen kehittämisen lippulaivaksi.

Lannoitetehdas työllistää lähes 300 henkilöä ja tänä vuonna avautuu myös uusia työpaikkoja. Tehtaan työllistävä vaikutus alueellaan on kokonaisuudessaan noin tuhat henkilöä.

Myös autotehtaalla lähivuodet näyttävät valoisalta. Valmet Automotive on laajentanut tarjontaansa akkujärjestelmiin, ja investoinut niiden tuotantoon Uudessakaupungissa.

Akkujen tuotannon odotetaan kasvavan autonvalmistukseen verrattavaksi toimialaksi. Uusia työntekijöitä haetaan koko ajan.

Isojen yritysten miljoonainvestoinnit vahvistavat koko seutukunnan elinvoimaa, mikä on nyt korona-ajan pitkittyessä erityisen tärkeää.

Positiivinen signaali on sekin, että Vakka-Suomeen perustettiin uusia yrityksiä viime vuonna jopa enemmän kuin ennen koronaa.

Nämä kaikki edellä mainitut elinkeinoelämän uutiset eivät valitettavasti ole koko totuus. Pienten ja keskisuurten yritysten odotukset tulevaisuudesta ovat synkistyneet korona-ajan pitkittyessä.

Koronakuopasta nouseminen käy sitä hankalammaksi, mitä kauemmin kestää paluu normaaliin arkeen.

Maakunnassa puhutaan jo investointilamasta. Varsinais-Suomen Yrittäjien Maakuntaennusteen lähes 30-vuotisessa historiassa ei ole koskaan saatu yhtä huonoa tulosta investointien osalta.

Uudessakaupungissa kyselyyn vastasi 29 yrittäjää. Heistä 75 prosenttia arvioi, että investointien taso säilyy tänä vuonna ennallaan. Lähes 70 prosenttia arvioi, että yrityksessä ei synny yhtään uutta työpaikkaa.

Koronan osalta tilanne ei juuri nyt näytä paikallisesti kovin valoisalta. Ilmaantuvuusluku on noussut jopa isommaksi kuin Turussa.

Tiukkaa koronakuria tarvitaan nyt niin yrityksissä kuin muuallakin, jotta tauti saadaan selätettyä.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here