Lätkä-77:n ja KaPa-65:n yhdistyminen yhdeksi jääurheiluseuraksi poiki tämän kaupungin menestyksekkäimmän ajanjakson jääkiekossa. Jää-Kotkien ensimmäinen kausi uutena seurana oli 1995–1996 ja kyseisellä kaudella materiaali oli niin rautainen kakkosdivisioonassa, että nousujuhlat olivat keväällä tosiasia. Kotkien ohella nousua juhli Hyvinkään Ahmat.
Mestistä ei nimikkeenä vielä tunnettu ja I-divisioona oli syksyllä 1996 palannut takaisin perusnimeksi. Tätä ennen pelattiin pari vuotta sponsoria myötäillen nimellä Fazer-liiga.
Ykkösdivisioonassa ensimmäinen kausi sarjanousijana oli menestys, vaikkei pudotuspelipaikkaa irronnutkaan. 23 voittoa 44 pelistä oli hieno saavutus joukkueella, jossa oli vielä todella paljon paikallista osaamista Lätkän ja KaPan tiimoilta. Kotkat oli kymmenes peräti 16 joukkueen sarjassa.
Jää-Kotkien reitti suomalaisen jääkiekkoilun parrasvaloissa kesti seitsemän vuotta. Kuinka moni muistaa, että tippuminen oli hiuskarvan varassa jo kahden vuoden jälkeen?
Uusikaupunkilaiset joutuivat karsintoihin keväällä 1998, jossa vastaan asettui perinteikäs seura Tampereelta eli KooVee. Kolmella voitolla paikka olisi turvattu.
KooVee johti otteluvoitoin 2–1 ja johti Uudessakaupungissa neljättä peliä maalilla vielä viimeisellä minuutilla. Ensimmäisen pelastustoimenpiteen hoiteli Jari Neuvonen , joka tasoitti ja vei matsin jatkoajalle.
Sitä pelattiinkin sitten kauan. Kokonainen jatkoerä ilman maalia ja jääkone uudelleen askiin laittamaan uudet vedet pintaan. Arki-illan trilleri venyi myöhäisiltaan, mutta yleisö repi ilon irti. Ihmiset pysyivät vihreissä penkeissä uskollisesti ja halusivat nähdä kliimaksin.
Lopulta sankariksi nousi Kotkien hyökkääjä Mika Julkunen . Raumalla kiekko-oppinsa saanut peluri, joka nykyisin toimii luokanopettajana Uudenkaupungin yhtenäiskoulussa.
– Kiekko oli jo maalivahdin hallussa, mutta jostain se kimpaantui ja nousi ylös. Tuomari ei ollut vielä ehtinyt puhaltaa pilliin ja sain vedettyä siinä välissä kiekon maaliin. Hetken ehdin itse tuulettaa ja sitten tuli kaikki juhlimaan. Olin kasan alimmaisena ja yritin saada happea, Julkunen muisteli.
Myös ratkaiseva peli meni Tampereella jatkoajalle, jonka UJK onnistui myös kääntämään edukseen.
1990-luvun puolella joukkueen pistelinko oli Marko Väkiparta , joka myös rikkoi ennätyksiä tehoillaan nousukaudella. Väkiparta oli paras pistemies neljällä kaudella seitsemästä divaritason sesongista.
Oman kylän taitoniekat alkoivat vuosituhannen vaihtuessa ikääntyä ja riittävän tasokkaita uusia miehiä piti värvätä muualta. Yksi hankinnoista oli Topi Riutta . Rauhallinen ja taitava hyökkääjä, joka teki pisteen ottelua kohden kaudella 2001–2002.
– Jäähallin olosuhteet olivat hieman jämähtäneet edelliselle vuosituhannelle, mutta yritystä seurassa riitti ihan jokaisella niin toimistossa kuin joukkueessa. Mieleen on erityisesti jäänyt Uudenkaupungin murre ja järvi-Suomen mies olisi välillä tarvinnut sanakirjaa, Riutta naureskeli.
Riutta oli myös voittamassa rullakiekon Suomen mestaruutta uusikaupunkilaisessa Roller Eaglesissa kesällä 2003. Nykyään mies toimii ruokakauppiaana Itä-Suomessa ja käy viikoittain pelaamassa höntsäkiekkoa.
Mestis-aikakauden tunnetuimmat pelaajat etenivät pitkälle kiekkourallaan. Junioripuolustajana Kotkien paidassa luutinut, vuoden 2011 maailmanmestari Janne Niskala näistä parhaimpana esimerkkinä.
Osa on edelleen tiiviisti jääkiekon parissa ja tienaa lajista leipänsäkin. Kaudella 2000–2001 puolustajana UJK:ssa häärinyt Joni Petrell toimi tämän kauden alussa Mestiksen Jokipoikien päävalmentajana. Pitkän tauon aikana Petrell siirtyi Italiaan, missä mies koutsaa edelleen.
– Jäähalli ja Aquariuksen yökerho tuli silloin nuorelle miehelle tutuksi. Kotkissa pelatessa meillä oli mun mielestä hyvä koutsi ( Esko Sahlstedt ), mutta oma pelini oli liikaa virheiden välttelyä. Sain kuitenkin hyvää oppia ja siirryin siitä ulkomaille pelaamaan seuraaviksi vuosiksi, Petrell kertoi.
Kaudella 2002–2003 Kotkien lento hyytyi ja putoaminen oli väistämätöntä. Ainoana paikallisena kaikki seitsemän kautta mukana olleelle hyökkääjälle Sami Häätylälle viimeinen sesonki jätti happaman maun.
– Siellä kiersi vähän kaikenlaista ukkoa muutaman pelin kokeilemassa, mutta perusrunko oli aivan liian kevyt tuohon sarjaan, Häätylä kommentoi.
Juha Laine