Kukaisilta kirkkoon 1930-luvulla

0

Kesäinen sunnuntaiaamu sai 7-vuotiaat tyttöset toteuttamaan unelmaansa: Nyt lähdetään kaksistaan kirkkoon. Kun joku oli epäillyt lasten selviytymistä keskenään kymmenen kilometrin kävelymatkalla, oli vastattu: “Kyllä me osataan, kun ei poiketa tieltä.”

Ennen seitsemää lähdettiin kävellen matkaan, mutta Majamaan rannassa ei olekaan yhtään vapaata paattia, jolla voisi soutaa Vintrin puolelle. Tarmokkaat tytöt eivät arkaile, vaan lähtevät herättämään soutajan, joka olisi vielä hiukan levähtänyt vuoteessaan.

Lapsukaisilla on mukanaan yksi markka, jolla aikovat ostaa evästä Toivosen kaupasta. Se on aina auki, kun joku jotain tarvitsee. Soutajaemäntä ei saa viittäkymmentä penniä palveluksestaan ja mutisee kiukkuisena: “Pitää kyyditä mukuloita ilmaiseksi pyhäaamuna!”

Kursilan metsässä poiketaan mustikoita syömään, jotta jaksetaan taivaltaa vielä kilometrejä kirkonkylään. Sitten täytyykin juosta; vaikka tytöillä ei ole kelloa, niin vaisto sanoo, että aikaa kului marjoja poimiessa ja kymmeneksi on ehdittävä matkan tavoitteeseen.

Toivosella ovat myös talon pojat lähdössä kirkkoon ja valkoisissa paidoissa asettavat kravattejaan. Kaupasta saadaan pullat paperipussiin ja pian ollaan istumassa liki saarnastuolia kotikirkossa.

Papin puhe tuntuu lapsesta pitkältä ja nälkäkin kurnii vatsassa. Pappia ei näytä häiritsevän paperipussin rapina eikä lasten eväiden syönti. Samalla penkillä istuu kuitenkin puolisokea vanhus. Hän kääntyy katsomaan valkoisella silmällä, josta puuttuu mustuainen ja väri. Ei hän lapsille vihainen ollut, mutta ihmetteli varmaankin nisun tuoksua kirkossa. Silloin tyttöjä alkaa naurattaa eväsretki saarnastuolin alla.

Mummu ja pappakin ovat kirkossa ja ihmettelevät kovin, että tytöt ovat kahdestaan kävelleet Kukaisilta asti kirkkoon. Paluumatka alkaa isovanhempien kovapyöräisissä kärryissä Kursilan mummolaan, jossa saadaan syötävää loppumatkan kävelyyn ja soutuun. Illalla tullaan kotiin tyytyväisinä. Aurinkoinen pyhäpäivä oli ollut turvallinen ja iloinen elämysmatka, joka säilyy muistissa elämän loppuun asti.

Elise Heinonen

Diakoniatyöntekijä

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here